Muotiluomus, joka ei jätä ketään kylmäksi – kuva "koronahaalareista" kaupan ikkunassa sai somen sekoamaan
Kasvomaskilla varustettu jumpsuit on jakanut mielipiteet netissä.
Yhdysvalloissa kasvomaskit ovat koronaviruksen myötä muuttuneet normaaliksi osaksi katukuvaa. Twitter-käyttäjä lousèr jakoi netissä kuvan "koronahaalarista", jossa kasvosuojaus oli otettu huomioon. Kaikkia tyylitelty asu ei kuitenkaan miellyttänyt.
Haalariasu ikkunassa yllätti
– Aloin oikeasti huutaa, lousèr totesi Twitterissä jakamansa kuvan ohessa.
Kuvassa on jumpsuit-tyylinen haalari, jonka kauluksen voi nostaa suojaksi suun ja nenän eteen. Kauluksessa on myös lenkit, jotka voi pujottaa korvien taakse.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Käyttäisin tätä"
Kymmenet tuhannet somekansalaiset saapuivat pian ihmettelemään tyyliä, jota moni tunnusti yllättäen kannattavansa.
– Tämä ei saa minua vihaiseksi, minun täytyy välittömästi nähdä se mustana, nimimerkki E sanoo.
– Käyttäisin tätä sataprosenttisesti, Kelley Marie sanoo.
– No, ainakin se varmistaa, ettet todellakaan unohda maskiasi, New Zealand Herald -lehti veisteli.
Samanlaisia asuja on jo myynnissä
Kaikkia asu ei miellyttänyt: osa piti hankalana ajatusta haalarista, joka vessakäynnillä pitäisi riisua alas asti.
– Eli voisin altistaa keuhkoni korona-ilmalle aina, kun täytyy pissata? Ei, nimimerkki le cordon boo toteaa.
Asu ei suinkaan ole ainoa laatuaan; esimerkiksi Fashion Nova -verkkokauppa myy jo useampia haalarimaisia asuja, joissa on mukana maski.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Uusimmat
-
00:08
Arsenal järjesti hurjat maalijuhlat ja marssi pudotuspeleihin – Real Madridin sankariksi nousi odottamaton hahmo
-
00:01
Itäraja on nyt virallisesti kiinni – laki tuli voimaan keskiyöllä
-
23:59
16 panttivankia luovutettu Punaiselle Ristille – aselevon jatkumisesta ei varmuutta – MTV seuraa sotaa
-
23:52
Sinkkuelämää-näyttelijä Frances Sternhagen on kuollut
-
23:29
Virolta selkeä viesti Venäjälle – maa on valmis voimakkaisiin toimiin tarvittaessa
-
23:28
Tuhoisa puoliaika: hattutemppu entistä seuraa vastaan 34 minuutissa
-
23:09
Daniel Mäkiaho ja Jens Lööke hattutemppujuhlissa – katso SM-liigakierroksen kaikki maalit
-
23:00
Jälleen uusi takaisku Vapauspuolueelle Hollannin hallitusneuvotteluissa
-
22:54
Lääkäri kysyi Ruotsin ennätysurheilijalta erektiosta – nuoren miehen vastaus oli karu
-
22:51
Real Madridin englantilainen supertähti jatkoi historiallisia urotekojaan
-
22:47
Amsterdam haluaa eroon öykkärituristeista
-
22:19
Tomia, 31, vastaan vedettiin veitset – urheilijalle jäi vain yksi vaihtoehto: "Tekivät hyvin selväksi, että tappaisivat minut"
-
22:05
Mäkiaho iski hattutempun HIFK:n verkkoon – muisteluissa esiin nousi Frank Moberg
-
22:00
Kärppien NHL-vahvistus ihmetteli tuomareita – sanoi suorat sanat debyytistään: "En aio valehdella"
-
21:43
Miljoonavahti tyri jälleen: Manchester Unitedin johto suli karulla tavalla – jatkopaikka loittoni
-
21:35
Helikopterionnettomuudessa kuolleen Kobe Bryantin vaimo jakoi koskettavan kuvan ensitapaamisesta
-
21:33
Uusi väite Corey Perryn tapauksesta
-
21:28
SM-liigaottelussa dramaattinen loppu: tasoitus 59.59 – samalle miehelle hattutemppu jatkoajalla!
-
21:27
Poliisi otti kiinni 13 mielenosoittajaa Helsingin yliopistolla: "Miksi Ukrainalle saa osoittaa tukea, mutta ei palestiinalaisille?"
-
21:21
Kaksi alakouluikäistä poikaa kateissa Helsingin Pitäjänmäessä – poliisi kaipaa havaintoja
-
Lataa lisää