Muodin huipulle – ohjelman ensimmäisen tuotantokauden voittaja, vaatesuunnittelija Katri Niskanen uskalsi avata oman liikkeen lamasta huolimatta.
Helsingin Punavuoressa, Pursimiehenkadulla, on liike, johon on ihan pakko poiketa sisään: ikkunasta näkyvät ihanuudet suorastaan vetävät puoleensa.
Katri Niskanen, 24, avasi omaa mallistoaan myyvän liikkeensä maaliskuun alussa. Hän kertoo, että asiat ovat sujuneet mojovalla vauhdilla sen jälkeen, kun voitto viime vuonna MTV3:lla esitetyssä Muodin huipulle – kilpailussa selvisi.
– Tämä liiketila on ollut minulla joulukuun alusta lähtien ensin työtilana, ja nyt sitten keväällä avasin liikkeen, Katri sanoo.
Medianäkyvyydestä on ollut nuorelle kyvylle valtavasti apua nimenomaan oman bisneksen aloittamisessa. Ohjelman jälkeen suunnittelemiani vaatteita on ollut esillä muun muassa Elle-lehdessä, ja muutenkin asuja on Katrin sanojen mukaan ”tarttunut stylistien matkaan aika paljon”.
– Olen ajatellut niin, että olisin päässyt jossain vaiheessa tähän pisteeseen myös pelkällä raa’alla työllä ja markkinoinnilla. Ohjelman voitto ja julkisuus ovat mahdollistaneet sen, että asiat ovat tapahtuneet todella nopeasti, onneksi, Katri naurahtaa.
Hän pitää itseään onnekkaana, koska saa tehdä rakastamaansa työtä.
– Ja tv-projektissa oli erityisen upeaa se, että sain tehdä yhteistyötä aivan mahtavien ihmisten kanssa ja tutustua kollegoihin.
Yhtenä ohjelman kilpailutehtävänä oli tehdä esiintymisasu Jenni Vartiaiselle. Yhteistyö Jennin kanssa jatkuu edelleen, ja muutama muukin eturivin artisti on hurahtanut Katrin luomuksiin.
– Niistä lupaan kertoa sitten lisää myöhemmin, hän hymyilee.






