Mainos

Muistatko vielä: Näin Timo T.A. ja Nina Mikkonen kohahduttivat salasuhteellaan

Muistatko vielä, miten Timo T.A. ja Nina Mikkosen suhde sai alkunsa? Harvapa muistaa, joten Viihdeuutiset kokosi koko kohusuhteen yksityiskohdat talteen.

Media-alan monitoimimies Timo T.A. Mikkonen oli naimisissa Tuire Mikkosen (o.s. Liljeroth) kanssa vuosina 1970–2000. Täydellinen yllätys tulikin monille elokuun 23. päivänä vuonna 2000, kun lööpit kirkuivat Mikkosten eroa.

Tuire ja Timo T.A. olivat antaneet Ilta-Sanomille vain viikkoa aiemmin parisuhteensa arkea koskevan haastattelun. Kun haastattelu tuli takaisin normaalilta tarkastuskierrokselta, Timo. T.A. oli lisännyt sen loppuun seuraavan lauseen: ”Seuraavana päivänä Timo T.A. Mikkonen muutti Helsinkiin. Tuire Mikkonen jäi Mäntsälän Koskenrantaan. He jatkavat yhteistyötään mediayrityksensä osakkaina.”

Haastattelussa Timo T.A. kehuu vielä Tuirea vahvaksi naiseksi ja kertoo yhteiselämän salaisuudeksi sen, että perheenä he ovat aina pitäneet yhtä.

Tuirekin kotiäiti-kohun keskellä

Tuire kertoo samaisessa haastattelussa kokemuksistaan kotiäitiydestä, samasta aiheesta, josta Timo T.A:n nykyinen Nina-vaimo on joutunut julkisen ryöpytyksen kohteeksi.

– Kun 70-luvulla päätin jäädä kotiäidiksi, siitä syntyi mekkala. Silloin oltiin sitä mieltä, että jokaisen naisen pitäisi kantaa kortensa kekoon yhteiskunnan puolesta menemällä töihin ja viemällä lapset hoitoon; mieluiten suoraan synnytyslaitokselta. Oli aivan ennenkuulumatonta, että akateemisesti koulutettu nainen jäi kotiin hoitamaan lapsiaan. Päätöstä ihmeteltiin ja haukuttiin suoraan päin naamaa: ”Mikä ääliö sinä olet kun jäät VAIN kotiin!” Timoa pidettiin sovinistisikana, joka pakotti fiksun vaimonsa jäämään kotiin, hellan ja nyrkin väliin, jutussa kerrotaan Tuiren sanoneen.

Kun elokuun seuraavana päivänä paljastui, että Timo oli löytänyt uuden rakkaan, kohu vain paheni. Skandaalin laajuuteen vaikutti myös se, että uusi rakas oli Nina (o.s. Salonen), tuolloin 36-vuotiaana 53-vuotiasta Timoa yli 15 vuotta nuorempi nainen.

Pari oli tavannut Timon tehdessä Suomen kauneimmat – Missivuodet 1931–2000 -kirjaa. Nina oli tuolloin töissä Katjamaria Team -kampaamossa, joka oli virallinen "missikampaamo", ja Timo halusi haastatella Ninaa kirjaa varten.

Myöhemmin ilmeni, että Ninan ja Timon suhteen kipinä oli syntynyt jo tuolloin talvella 1999–2000.

Tuire: Timo vannoi käsi Raamatulla lopettavansa pettämisen

Tuire Mikkonen kertoi syyskuussa 2000 kahdessa lehtihaastattelussa Timon pettäneen häntä koko suhteen ajan. Hän kertoi antaneensa anteeksi pettämisen neljä kertaa.

– Timo on ainakin itse tunnustanut, että hän petti minua koko avioliiton ajan, Tuire kertoi.

– Luulin syrjähyppyjen loppuneen vuoteen 1995, kun Timo vannoi käsi Raamatulla lasten kuullen, ettei koskaan enää... Sen jälkeen ei tullut mieleenikään enää epäillä mitään, Tuire tilitti Anna-lehdelle.

Julkisuudessa toisten naisten lukumääräksi Tuire määritteli kymmeniä, jopa kolmekymmentä, minkä Timo on kiistänyt.

Kun Tuiren ja Timon avioero tuli voimaan maaliskuussa 2001, Tuire kertoi taas ex-avioparin yhteiselosta Ilta-Sanomille. Tuire sanoi tuolloin, että ensimmäinen nainen, jonka kanssa Timo häntä petti, oli julkisuuden henkilö ja läheinen perhetuttu.

– En todellakaan aavistanut mitään, vaikka istuimme usein yhdessä kolmisin ja tämä henkilö nukkui pienessä kaksiossamme jopa öitä. Suhde kesti Timon mukaan puoli vuotta ja sain tietää siitä ensimmäisen kriisin yhteydessä neljä vuotta myöhemmin, Tuire kertoi.

Lapsetkin sekaantuivat skandaaliin

Syyskuussa 2000 Me Naiset -lehdessä julkisuuteen tuli myös parin poika Tero T.A. Mikkonen, joka asettautui vahvasti äitinsä puolelle eikä ymmärtänyt isänsä ratkaisua.

– Tunsin, että kyseessä oli rintamakarkuruus, Tero kertoi.

Saman vuoden lokakuussa Tero (synt. 1971) ja hänen sisarensa Terhi T.A. Mikkonen (synt. 1978) antoivat Ilta-Sanomille erikoisen kirjallisen lausunnon.

Lehdessä kirjoitettiin silloin näin:

”Tero Mikkosen viesti ei ole kaikilta osiltaan julkaisukelpoinen. Hän kutsuu isänsä uutta naisystävää mm. maalipytyksi.

– Koko aikaisemman elämän vaihtaminen ei osoita rohkeutta vaan pelkuruutta, Tero Mikkonen kirjoittaa.

Terhi Mikkonen kuvailee tunteitaan näin:

– Hän on epärehellinen ja itsekäs ihminen, joka ei ole edes vihaamisen arvoinen. Sen sijaan vihaan hänen valehteluaan ja turhaa toisten satuttamista sekä julkisesti että yksityisesti.”

Timo: Väitteet naisten lukumäärästä liioiteltuja

Seuraavana keväänä julkisuusmyllyyn vettä pisti lisää se, että maaliskuun 31. päivänä 2001 Nina ja Timo menivät naimisiin Helsingin Vanhassa kirkossa. Pari lähti häämatkalle Mauritiukselle ja siellä alkunsa sai parin esikoinen, tammikuussa 2002 syntynyt Mikael.

Toukokuussa 2001 Nina ja Timo antoivat Ilta-Sanomille yhteishaastattelun, jossa he oikoivat julkisuudessa olleita vääriä käsityksiä heidän suhteestaan ja Timon edellisestä avioliitosta. Timo kertoi, että hän ja Tuire olivat puhuneet avioerosta tavan takaa.

– Vuosia jaoimme saman talouden, mutta emme varsinaista avioelämää. Maanantaina 14. elokuuta sain lyhytsanomaviestin, jossa tuleva ex-puolisoni ilmoitti ykskantaan, että tule ja pakkaa tavarasi. Kaksi päivää myöhemmin ilmoitin kasvotusten haluavani eron. En todellakaan jäänyt kiinni pettämisestä. Kerroin muuttavani Ninan luokse, Timo kertoi tuolloin.

– Mitä naisten määrään tulee, luku perustui kai matematiikkaan nainen per vuosi. Arvio oli täysin väärä.

Ninan ja Timon toinen lapsi Matias syntyi maaliskuussa 2003.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.