"Muistan koulukavereiden nimet 30 vuoden takaa"

– Paras tietokilpailusaavutukseni on vuodelta 1983, jolloin osallistuin Kirsti Rautiaisen juontamaan Tuplaan tai kuittiin. Pääpalkinto oli 5 000 markkaa, mikä oli iso raha silloin, Antti Pekola muistelee.

Pekolalla on valokuvamuisti. Hän suorastaan muistaa aikakauslehtiarkistonsa sisällön niin, että osaa nimetä, missä numerossa jokin tietty juttu on. Tuplan tai kuitin lisäksi mies osallistui myös Reijo Salmisen juontamiin visailuihin, mutta tämän vuosituhannen Haluatko miljonääriksi -ohjelmaan hän ei päässyt.

– En päässyt alkukarsinnasta läpi, kun on niin nakkisormet, Pekola harmittelee.

Pekola on myös laatinut itse tietokilpailukysymyksiä sanomalehtiin ja radioon. Vaikka Pekolalla onkin keskivertoa parempi muisti, hän ei silti pysty luettelemaan esimerkiksi kaikkien läheistensä puhelinnumeroita. Pekolan mukaan joku teknis-matemaattisempi henkilö voisi muistaa numerot paremmin.

– Nippanappa muistan vaimon numeron, eivätkä kauppalistatkaan kyllä ole minun alaani.

Aivojumppaa ristisanatehtävien avulla

Historia on Pekolan vahvin ala, eikä ihmekään, sillä juuri nimimuisti pelaa miehellä harvinaisen hyvin.

– Kun tapaan vanhoja koulukavereita 30 vuoden takaa, muistan heidän nimensä. Kaverit ovat ilahtuneet, eikä minun ole tarvinnut urkkia heiltä, että missä olemme tavanneet.

Uteliaisuus historiaa kohtaan alkoi Pekolan kohdalla vasta kouluajan jälkeen. Erityisesti toinen maailmansota alkoi kiinnostaa sotilasuran tehnyttä miestä 1980–90-luvuilla, minkä seurauksena hän kirjoitti aiheesta kaksi kirjaakin.

– Minulla on myös laaja kotikirjasto. Teoksia on pari seinällistä, Pekola kertoo.

Pekola uskoo, että jokainen voi parantaa omaa muistiaan aivojumpan avulla.

– Itse olen innokas ratkomaan ristisanoja, saatan tehdä niitä pari kolme yhden viikonlopun aikana.

Mensa on kuin salaseura

Ristisanojen ratkomisen lisäksi Pekola harrastaa aivojumppaa muun muassa käymällä mielenkiintoisia keskusteluja. Mielekkäintä keskusteluseuraa hän löytää Mensa-järjestön säännöllisistä kokoontumisista, missä Pekolan mukaan jopa tulitikkuaskista saa järkevän keskustelun aikaiseksi.

– Olen kuulunut Mensaan 20 vuotta. Aluksi porukka vaikutti kovin homogeeniseltä, mutta ajan myötä huomasi, että Mensan jäsenryhmä on todella heterogeeninen. Ihmiset ovat mielenkiintoisia, ja saan sieltä vertaistukea. He ymmärtävät puolesta sanasta, mitä tarkoitetaan, Pekola kertoo.

Pekola kuvailee Mensan vuosikokouksissa käymistä akkujen lataamiseksi. Hän on itse nauttinut kovasti mukanaolosta, ja mies kannustaa testiä harkitsevia tulemaan kokeilemaan taitojaan.

– Se on rauhallinen tilanne, ja testi on hyvin luottamuksellinen. Ainoastaan psykologi saa tietää tuloksen, ja se näytetään vain testin tehneelle itselleen. Edes testiä valvovat henkilöt eivät tiedä tuloksia.

Myös Mensan jäsenyys on jokaiselle henkilökohtainen asia. Vain noin kymmenen prosenttia 2 400 jäsenestä on tuonut asian julkisuuteen. Pekola tietää, että aina asiasta ei kerrota edes jokaiselle lähipiiriin kuuluvalle.

– Jotkut menevät naapurikaupunkiin salaa testiin, jotta naapurit eivät jälkeenpäin urkkisi tulosta. Tiedän yhden kaverin, joka on salannut jäsenyyden anopiltaan, se on jo saavutus.