Suomen maatalousmuseo Sarka, Loimaalla sijaitseva valtakunnallinen erikoismuseo, myöntää vuosittain Kulttuurikuokka-palkinnon kulttuuria, historiaa, maaseudun elämää ja/tai maataloutta ansiokkaasti yhdistelevälle ja positiivisesti esiin tuovalle henkilölle tai taholle.
Edellisinä vuosina Kulttuurikuokan ovat saaneet taiteilija Mauri Kunnas, tv-toimittaja Risto Astikainen, näytelmäkirjailija Sirkku Peltola ja maataloushistorian harrastaja Risto Laine sekä Lauri Tähkä ja Elonkerjuu -yhtye. Palkinto julkistetaan vuosittain ystävänpäivänä.
Vuoden 2010 Kulttuurikuokka ojennetaan MTV3:n Maajussille morsian -ohjelmalle seuraavin perustein:
Maajussille morsian -ohjelma on saavuttanut Suomessa suuren suosion ja oli neljännellä tuotantokaudellaan yksi kevään 2010 katsotuimpia viihdeohjelmia. Sarja on suosionsa lisäksi herättänyt kansalaisissa myös negatiivisia tunteita; tosi-tv:tä on syytetty mm. tyhjänpäiväisestä sisällöstä, tirkistelynhalusta ja turhien julkkisten tuottamisesta.
Harvassa ovat kuitenkin tänä päivänä ne populaarikulttuurin tuotteet, joissa esillä olisi aitoja, oikeita maaseudun ihmisiä ja maatalouden ammattilaisia, heidän työtään, arkeaan ja elämäntapaansa samaan tapaan kuin Maajussille morsian -televisiosarjassa. Ohjelman henki on hyväntuulisesti elämän makuinen ja se onnistuu romuttamaan luutuneita käsityksellisiä raja-aitoja maaseudun ja nykyaikaisen elämänmenon väliltä. Vaikka kyseessä on kansainvälinen ohjelmaformaatti, ohjelmassa on onnistuttu värikkäiden persoonien avulla saavuttamaan jotakin perin suomalaista.
Maajussille morsian -sarjasta on parhaillaan tekeillä viides tuotantokausi.
Lue lisää Maajussille morsian -ohjelmasta
(MTV3)
