MTV Uutisten tieto: Hallituksen esitys pakkotestauksesta rajoilla loppusuoralla

Hallituksen soteministerityötyhmä on tänään käsitellyt lakiesitystä pakkotestaamisesta rajoilla, niin kutsuttu raja HE, ja poliittinen sopu on löytynyt. 

– Nyt odotamme vielä lopullista oikeudellista hyväksyntää näinä hetkinä, sanoo perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru MTV Uutisille.

Sen jälkeen kun lakiesitys on saanut oikeudellisen hyväksynnän se annetaan eduskunnan käsiteltäväksi.

Lakiesitys liittyy viime viikolla esiin nousseeseen keskusteluun pakkotestauksista rajoilla ja siihen liittyvistä mahdollisista perustuslaillisista ongelmista. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson totesi MTV Uutisille, että hallitus ei ole vielä edes keskustellut asiasta.

Lakiesitykselle ei näillä näkymin tarvita laajempaa lausuntokierrosta, koska esitys on jo ollut lausuntokierroksella ennen joulua.

– Sosiaali- ja terveysministeriössä pohditaan vielä asian yhteiskunnallisen merkityksellisyyden vuoksi julkisen kuulemisen järjestämistä, toteaa Kiuru.

Lakiesityksessä esitetään muun muassa, että matkustaja voidaan pakkotestata rajalla, ellei hänellä ole mukana negatiivista koronatestitulosta.

Hallituksen lakiesitys matkustusrajoituksista vedettiin syksyllä pois eduskunnasta

Hallitus joutui vetämään pois lakiesitystään matkustusrajoituksista eduskunnasta viime syksynä. Syy tälle oli se, että esitys oli liian huonosti valmisteltu.

Hallitus alkoi valmistella uutta esitystä saman tien mutta sitäkin pidettiin liian monimutkaisena.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) toetsi silloin MTV Uutisille, että esitys ei mene sellaisenaan valiokunnasta läpi.

Kaikki hallituspuolueet eivät olleet edes hyväksyneet esitystä ennen kuin se annettiin eduskuntaan. Uutta esitystä ei ehditty antaa eduskunnalle ennen istuntotaukoa.

Lue myös:

    Uusimmat