Rahankeräysrikoksista syytetty Brother Christmas astuu oikeuden eteen – Ari Koponen kiisti etukäteen syytteet "täydellisen mitättöminä"

Hyväntekeväisyysjärjestö Brother Christmasiin liittyviä rikossyytteitä puidaan Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa Järvenpäässä tänään. MTV Uutiset seuraa oikeudenkäyntiä paikan päältä.

Brother Christmasin toimintaan liittyen nostettiin syytteitä rahankeräysrikoksista viime keväänä. Syytettynä on yhdistyksen keulahahmona toiminut Ari Koponen ja kaksi yhdistyksen hallituksen jäsentä. 

Ari Koposta vastaan on lisäksi nostettu erillinen syyte liittyen hänen toiminimeensä Ari Koponen Events.

Koponen on perussuomalaisten kansanedustaja.

Syytteet kirjanpitorikoksista kaatuivat

Epäillyt rikokset ajoittuvat vuosille 2016 ja 2017. Yhdistyksellä ei ollut tuolloin rahankeräyslupia.

Aiemmin poliisi tutki yhdistykseen liittyen myös törkeitä kirjanpitorikoksia, mutta niistä syyttäjä ei nostanut syytteitä.

Syyttäjä kommentoi tiedotteessaan huhtikuussa, että yhdistykseen kohdistuneessa erityistarkastuksessa ei löytynyt viitteitä siitä, että yhdistyksen varoja olisi käytetty muuhun kuin yhdistyksen tarkoituksen mukaiseen toimintaan.

"Täydellisen mitättömiä syytteitä"

Koponen ja kaksi muuta syytettyä ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin. Koponen on kuvaillut syytteitä "täydellisen mitättömiksi" ja "arpajaishallinnon käynnistämäksi hiusten halkomiseksi".

– Nyt viimeistään on tullut täysin kiistattomasti todistettua, ettei Brother Christmas ry:n keräyksillä saaduista varoista ole kulkeutunut euroakaan muualle kuin hädänalaisten auttamiseen, Koponen kommentoi julkaisemassaan tiedotteessa syytteennoston aikoihin.

Koponen otti keväällä kantaa myös Brother Christmasin saamaan negatiiviseen julkisuuteen. Hän syytti Helsingin Sanomia ja Seuraa "mustamaalauskampanjasta".

Yhdistyksen rahankäyttöön liittyvistä epäselvyyksistä alettiin puhua alkuvuodesta 2018, kun Helsingin Sanomat julkaisi aiheesta laajan artikkelin. Seura on uutisoinut aiheesta myöhemmin.

– Lehtien kirjoittelu aiheutti minulle runsaan vuoden kestäneen tuskallisen piinan, johon liittyivät pitkään jatkuneet poliisitutkimukset ja sen päälle kuukausia kestänyt syyteharkinta. 

Lue myös:

    Uusimmat