MTV Uutiset paikalla Vantaalla: Näin Soini kommentoi uhkaavaa ja harvinaista välikohtausta – "Olen kertonut näkemäni ja kokemani poliisille"

Vantaan Korsossa tapahtui sunnuntaipäivänä poikkeuksellinen tilanne, kun ulkoministeri Timo Soinin kimppuun yritettiin hyökätä maalaismarkkinoilla.

Noin kello 12 aikaan tapahtuneessa välikohtauksessa ulkoministerin turvamiehet painoivat maahan Soldiers of Odin -takkiin pukeutuneen miehen. 

MTV Uutiset Live haastatteli Timo Soinia paikan päällä, noin puoli tuntia tapahtuneen jälkeen. 

Soini kommentoi asiaa tilanteen jälkeen rauhallisesti. Hän kertoo, että vastaavanlaiset tilanteen ovat hänen urallaan varsin harvassa.

– Tänäänkin tilanne on ollut sellainen, että sata halausta ja pari kolme karkeempaa puheenvuoroa. Sitten joskus hyvin harvoin tulee jotain muutakin, Soini kertoo.

– Tänään sattui sellanen yksi jotain muuta? MTV Uutisten Saara Rantanen kysyi Soinilta

– Tänään sattui, Soini vastasi.

Myöhemmin Soini kommentoi asiaa myös plokissaan.

– Tänään kohdalleni tuli ikävä välikohtaus, jota kukaan ei kohdalleen halua tai toivo. Uhkaava tilanne saatiin nopeasti rauhoittumaan, Soini kirjoittaa.

– Olen kertonut näkemäni ja kokemani poliisille. Asia on nyt viranomaisten hoidossa ja tutkinnassa.  He osaavat asiansa. 

Vantaan Korsossa järjestetyt maalaismarkkinat ovat sujuneet muuten rauhallisesti.

Paikan päällä on paljon ihmisiä ja välikohtaus ei ole vaikuttanut juurikaan tapahtuman ilmapiiriin.

Lue myös:

    Uusimmat