Pekingin talviolympialaisten hiihtolajit alkavat lauantaina naisten yhdistelmähiihdolla. Lahden Vesijärven läheisyydessä suomalaisten esityksiä jännittää joulun alla 97-vuotta täyttänyt Siiri ”Äitee” Rantanen.
Hän on vanhin elossa oleva suomalainen olympialaisten kultamitalisti, Äitee ankkuroi Cortinan kisoissa 1956 Suomen naiset viestikultaan.
– Siitähän on jo ikuisuus, mutta silti muista sen kuin eilisen päivän. Valmentajat vähättelivät meidän mahdollisuuksia ennen viestiä, mutta me tytöt näytimme, Rantanen nauraa olohuoneessaan.
Tuosta kultahiihdosta on kulunut 66-vuotta. Naisten 3x5 kilometrin viesti oli Cortinassa mukana ensimmäisen kerran olympialaisten historiassa ja ensimmäinen kulta tuli Suomeen.
Rantanen toimi joukkueen ankkurina. Hän hiihti johdossa lasketelleen Neuvostoliiton kiinni ja karkasi viimeisessä ylämäessä vakuuttavaan voittoon. Sen jälkeen suomalaisnaiset eivät ole juhlineet olympialaisten viestissä kultaa. Olisiko se nyt mahdollista?
– En usko, Siiri Rantanen pamauttaa suoran arvionsa.
– Se vaatisi neljä erittäin kovaa hiihtäjää, eikä meillä ole vielä kasassa sellaista joukkuetta.
Siiri ”Äitee” Rantanen puhuu asiaa. Krista Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen pystyvät taistelemaan henkilökohtaisilla matkoilla jopa olympiamitalista, mutta pudotus heidän takanaan on vielä liian suuri.
– Norjan Therese Johaug on vielä liian kova suomalaisille, mutta toivotaan parasta. Onhan niitä yllätyksiä tullut aikaisemminkin, Rantanen pohtii.
Rantasen arvioista kuultaa läpi se, että teräsrouva on seurannut tarkasti hiihtokisoja TV:n välityksellä.
– Kaikki kisat minä katson ja aion katsoa olympialaisissakin.
Siirin ehdoton suosikki on ”se pitkä poika”, Iivo Niskanen.
– Iivo on hyvässä kunnossa, häneen minä uskon. Hän tuo kisoista ainakin yhden mitalin.
Voisiko Iivo ottaa kultaa 15 kilometrin perinteisen kisassa?
– Voi hyvinkin, mutta hienoahan se olisi hopeakin. Iivo on minun suosikkini.
Rantanen kävi vielä toissa talvena hiihtämässä Lahden kisamontussa. Tasan vuosi sitten hän sai vasempaan jalkaansa pahan tulehduksen ja sen seurauksena jalka jouduttiin amputoimaan.
– Veivät jalkani, hän huokaa.
– Nyt liikun sitten tällä pyörätuolilla. Talvella ei oikein uskalla lähteä ulos yksin lenkille, kun lunta on tullut niin paljon.
Kuntoilua Rantanen ei ole kuitenkaan jättänyt. Olohuoneen pöydällä on kaksi käsipainoa, joita hän nostelee monta kertaa päivässä.
– Ja nouseehan tämä toinen jalka komeasti ilmaan hän näyttää jumppaliikkeitään.
Rantasen viesti kansalle on selkeä. Periksi ei pidä antaa, tuli mitä tuli.
– Elämä jatkuu, nyt se on vain vähän erilaista kuin vuosi sitten. Täytyy tyytyä siihen mitä annetaan.
– Vielä minä aion nostella näitä käsipainoja monta vuotta, kolmen vuoden päästä voitaisiin juhlia minun 100-vuotis syntymäpäiviäni, Rantanen sanoo pilke silmäkulmassa.
– Silloin minä hyppään kaksi kertaa kattoon, teeppä se perässä, hän nauraa.
– Onpa minulla vielä elämistä, no yritetään, minulla on ainakin kova tahto.
Samaa päättäväisyyttä ja uskoa itseensä vaaditaan nyt Suomen olympiajoukkueelta Pekingissä.