Moni madottaa koiran keväällä ja syksyllä – eläinlääkärin mukaan turhaan: "Käytännölle ei tieteellisiä perusteita"

7:16
Eläinlääkäri Seppo Saari kertoo videolla painavaa asiaa koirien madotuksesta, punkkilääkityksestä ja rokotuksista.

Kevättä ja kesää kohti mentäessä on syytä kiinnittää huomiota myös lemmikkikoiran terveyteen. Eläinlääkäri Seppo Saari kertoi Huomenta Suomen haastattelussa tärkeää asiaa koirien madotuksesta, punkkilääkityksestä ja rokotuksista.

Koiranomistajien päähän on Saaren mukaan iskostettu, että koirat tulee aina madottaa keväällä, kun maa sulaa ja syksyllä, kun maa jäätyy. Hän ei kuitenkaan pidä sitä välttämättömänä.

– Tälle käytännölle ei ole mitään tieteellisiä perusteita. Tutkimusten mukaan noin kuudella prosentilla Suomen koirista on matoja. Käytännössä tämä tarkoittaa, että suurin osa koirista saa matolääkkeen, vaikka ne eivät sitä tarvitsisi, hän kertoo. 

Saaren mielestä matolääkitystä tärkeämpää olisi, että koiranomistajat ottaisivat kakkapusseja mukaan lenkille ja siivoaisivat jätökset pois, jolloin matotartunnan lähteitä ei olisi ympäristössä.

– Kun rupeaa miettimään koiran matolääkitystä, kannattaisi ottaa kakkanäyte ja viedä se eläinlääkäriasemalle, jossa tutkitaan lääkkeen todellinen tarve. Jos matoja löydetään, niin sitten madotetaan ja häädetään niitä matoja, joita koiralla on. Jos koiralla ei ole matoja, ei anneta mitään, vaan nautitaan keväästä.

Punkit alkavat tässä vaiheessa vuotta heräillä koloistaan. Saari kertoo haastattelussa, millaisia koiran punkkilääkitysvaihtoehtoja on tarjolla. Lisäksi hän kertoo, mitä rokotuksia tarvitaan, jos mielii lähteä koiran kanssa ulkomaille.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja