Yrtit käyvät kaikkeen ruoanlaittoon: salaatteihin, keittoihin, liha- ja kalaruokiin, kasvisruokiin, leivonnaisiin, jälkiruokiin ja juhlaviin koristeluihin. Monissa ruoka-ohjeissa annetaan annosteluohjeita kuivatuille mausteyrteille. Kun haluaa makuja tuoreista yrteistä, kannattaa muistaa hyvä vinkki, jonka avulla yrttien annostelu on helppoa. Yrtin vahvuudesta riippuen noin 1 rkl-1/2 dl tuoreyrttisilppua vastaa yhtä teelusikallista kuivattua yrttiä.
Uusimpia tulokkaita kauppojen hyllyillä ovat viime vuonna myyntiin tulleet itämaiset yrtit: mizuna eli japaninkaali, tatsoi (tah tsai), perilla, japanilainen persilja mizuba ja thai-basilika. Ne sopivat antamaan väriä niin salaatteihin, wokkeihin, kasvisruokiin kuin esimerkiksi nuudelikeittoon. Kannattaa kokeilla myös tuttujen yrttien uusia käyttötapoja. Timjamilla voi maustaa esimerkiksi muffineita ja salvianlehdet antavat lisämakua broilerin marinoinnissa. Silputtua kanelibasilikaa ja sitruunamelissaa voi käyttää mainiosti marjojen marinoinnissa. Jälkiruoista saadaan näyttäviä, kun ne kruunataan yrteillä koristellulla sitruunavaahdoilla.
Yrttifaktaa
- -Kaupoissa myytävistä yrteistä suosituin on tilli ja toisella sijalla on persilja. Muista yrteistä suosituimpia ovat erilaiset basilikat.
- -Yrtit jaetaan hentoihin ja roteviin. Basilika, persilja, tilli, korianteri ja minttu esimerkiksi ovat hentoja yrttejä, jotka menettävät helposti makunsa kauan kypsennettäessä. Siksi ne lisätään ruokaan kypsennyksen loppuvaiheessa.
- -Roteviin yrtteihin kuuluvat mm. rosmariini, timjami ja meirami. Ne kestävät kuumennusta paremmin kuin hennot yrtit, joten ne voidaan lisätä ruokaan jo kypsennysvaiheessa.
(MTV3-Kotimaiset kasvikset)
Kuvat: Kotimaiset Kasvikset, Harri Kosonen
Uusimmat
-
06:31
SM-liigan jättänyt Markus Nurmi takoo nyt tulosta kiekkohullussa kaupungissa – menestyksen salaisuus kuin Raimo Helmiseltä lainattu
-
06:31
Marika lähti ulkomaille ilman lääkkeitään ja joutui mahdottomaan tilanteeseen – antaa nyt tärkeän vinkin
-
06:29
Kolmekymppinen mies saalisti lapsia Snapchatissa raiskattavikseen – ahdistunut 13-vuotias söi lasinsiruja jälkeenpäin
-
06:28
Huippuvireinen Anton Lundell nousi taas valokeilaan – Floridan suomalaiset pistivät tuulemaan
-
06:06
Limnéll: Kreml tökkii Suomen ydinasekantaa – "jatkuvaa" henkilökohtaista vaikuttamista
-
05:55
NHL-mestarivalmentaja esitti Olli Jokiselle yllättävän toiveen – "Olin, että aha!"
-
05:52
Ex-puolisoa vaaditaan vangittavaksi Janne Puhakan murhasta – istunto tänään
-
05:41
Stubb tapaa Norjassa pääministeri Stören
-
05:35
Eduskunta äänestää: Välikysymys palkkatasa-arvosta
-
05:30
30 vuotta sitten Suomi äänesti ja sillä oli valtavat vaikutukset
-
05:18
Israel torjui ehdotuksen tulitauosta Libanonissa
-
00:00
Expressen: Räjähdys Tukholmassa – pommiryhmä paikalla
-
22:43
Jättiläispandapari saapui tiistaina Kiinasta Washingtoniin
-
22:20
Kaksi pikaraitiovaunua törmäsi toisiinsa Helsingissä
-
22:18
Pikkuhuuhkajien valmentajalta jättivoiton jälkeen poikkeuksellinen viesti suomalaispelaajien vanhemmille: "Haluan heti sanoa"
-
22:04
Nyt puhuu Kylian Mbappén asianajaja – näin hän perustelee supertähden syyttömyyttä: "Tämä sulkee pois sen mahdollisuuden"
-
21:40
Ensitreffit-Jyrkin kuorsaus vei Jennin yöunet – vodcast: Ero vai eri makuuhuoneet?
-
21:17
Hizbollah uhkasi hyökätä kohteisiin ympäri Israelia
-
21:10
Times: Englanti teki historiallisen päävalmentajavalinnan
-
21:10
Janne Puhakan murhasta epäillyn ystävä VG:lle: "Olen pitänyt häntä hyvänä ja lämpimänä ihmisenä"
-
Lataa lisää