Miten käy goudajuuston? Valmistaja arvioi Yhdysvaltojen tullimaksujen uhkaavan hollantilaisherkun laatua

Yhdysvaltojen uhkaukset tullimaksuista huolestuttavat Hollannissa 2:02

Yhdysvaltojen uhkaukset uusista tullimaksuista EU:lle huolettavat Hollannissa maataloustuottajia. Maa on maailman toiseksi suurin maatalousuotteiden viejä, USA:n jälkeen.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhannut asettaa tullimaksut EU:ssa tuotetuille tuotteille, joiden viennin arvo on vuodessa lähes 10 miljardia euroa. Muun muassa juustot ovat tällä listalla.

Goudan kaupunki on tunnettu samannimisestä juustosta. Goudaa voidaan valmistaa ympäri maailmaa, jos valmistustapa täyttää tietyt ehdot. Nimitystä "Gouda Holland" saa käyttää vain Hollannissa täysin tuotettu juusto.

– Jos emme voi viedä tuotteitamme Yhdysvaltoihin, meidän täytyy etsiä muita vientialueita. Niitä löytyy kyllä, mutta uusille markkinoille pääsemiseksi voi joutua laskemaan hintaa, goudalainen juustonvalmistaja Jan de Griej kommentoi Reutersille.

– Teemme laatua korkeampaan hintaan, joten tämä Trumpin uhkaus todella huolestuttaa meitä. 

EU vastasi tällä viikolla omalla vastatullilistallaan, jonka arvo on lähes 18 miljardia. Kauppasotaa unioni ei kuitenkaan halua, vaan neuvottelupöytään Yhdysvaltojen kanssa, kauppakomissaari Cecilia Malmström sanoi.

Pitkä kiista lentokoneista

Trump esitti uhkauksensa Twitterissä ja muistutti samalla Maailman kauppajärjestö WTO:n päätöksestä, jonka mukaan EU:n eurooppalaiselle lentokonevalmistaja Airbusille antama tuki rikkoo WTO:n sääntöjä. Hän jätti kuitenkin mainitsematta, että WTO:n mukaan amerikkalainen Boeing on saanut Yhdysvalloissa epäreilua tukea veroetuuksina.

Kiistan juuret ovat kuitenkin paljon syvemmällä kuin Trumpin presidenttikaudessa. Asiasta on taisteltu WTO:ssa jo lähes 15 vuotta.

Lentokoneiden valmistus on valtava bisnes. Boeingin liikevaihto viime vuonna oli lähes 90 miljardia euroa, Airbusin reilut 60 miljardia.

Suurlähettiläälle kunnianimi

Goudalaisia saattaa tässä tilanteessa harmittaa, että Yhdysvaltain suurlähettiläälle Pete Hoekstralle myönnettiin kunnianimi waegemeester (eli vaakamestari) vain muutamaa päivää ennen Trumpin ilmoitusta.

– Minusta kunnianimeä ei pidä lähteä vaatimaan pois, juustonvalmistaja Johan de Wit sanoo Reutersille.

– Siitä seuraisi vain negatiivista julkisuutta.

Lähteet: Reuters, AP

Lue myös:

    Uusimmat