Mitä kuuluu maailman ainoalle neitseellisesti syntyneelle varaanille? Helsinkiläinen eläintalo Tropicario julkaisi uusia kuvia

Tällainen on neitseellisesti syntynyt lisko, joka asuu helsinkiläisessä eläintalossa – MTV kävi ihmettelemässä harvinaisuutta 3:18
Suomessa tapahtui tiedemaailman ihme, kun varaani syntyi neitseellisesti – MTV Uutiset Live kävi tutustumassa tulokkaaseen heinäkuussa 2020.

Eläintalo Tropicario sai viime huhtikuussa uuden asukkaan, kun suvuttomasti syntyneen mustavesivaraanin poikanen kuoriutui. Nyt poikanen on siirretty takahuoneen poikasterraariosta yleisön nähtäville sitä varten rakennettuun uuteen näyttelyterraarioon.

Tropicario kertoo tiedotteessa, että poikanen on vajaassa vuodessa vahvistunut huomattavasti. Kyseessä on maailman ainoa varaaniyksilö, joka on syntynyt neitseellisesti eli naaraspuolisesta sukusolusta ilman koiraspuolen sukusolun vaikutusta.

Uudessa kotiterraariossaan varaani pääsee useisiin paikkoihin piiloon uteliaiden katseilta, jotta se tuntisi olonsa turvalliseksi. Eläintalon mukaan ruoka maistuu ja vesivaraani viihtyy myös sille rakennetussa vesialtaassa ja kiipeilee innokkaasti terraarion kallioseinillä.

Eläintalo ei ole antanut poikaselle vielä nimeä, mutta tarkoitus on se valinta tehdä useista Tropicariolle tulleista nimiehdotuksista.

MTV Uutiset vieraili ihmettelemässä varaania viime heinäkuussa. Katso video yltä.

Lue myös:

    Uusimmat