Mitä jos testamenttaisin tieteille ja taiteille?
Kiinnostaako maallisen mammonan jättäminen tieteellisen tutkimuksen ja taiteiden tukemisen hyväksi? Sekin on mahdollista. Varojaan voi lahjoittaa tai testamentata esimerkiksi Suomen kulttuurirahastolle, joka myöntää apurahoja suomalaisen tieteen, taiteen ja kulttuurielämän tarpeisiin.
Jos suomalaisen kulttuuri- ja tiede-elämän tukeminen houkuttelee, Suomen kulttuurirahaston asiamies, varatuomari Raisa Kiesi suosittelee, että lahjoittaja tai testamenttaaja ottaisi yhteyttä Suomen kulttuurirahastoon ennen lahjoitukseen vaadittavan asiakirjan laatimista. Jos lahjoituskohde on määritelty liian kirjaimellisesti, vaarana on, ettei lahjoitettua rahasummaa voidakaan hyödyntää.
–Yleensä luullaan, että kohteen, johon varat osoitetaan, pitää olla todella tarkasti määritelty. Toivomus kuitenkin olisi, että asiakirja tehtäisiin sen verran väljäksi, että lahjoitettuja varoja voidaan varmasti käyttää myöhemminkin, Kiesi kertoo.
Omaisuuden ohjaamisesta Suomen kulttuurirahastolle ei koidu lahjoittajalle kuluja tai veroseuraamuksia. Koska Suomen kulttuurirahasto ei ole lahja- tai perintövelvollinen, sille ohjatut varat menevät sellaisenaan tieteiden ja taiteiden tukemiseen.
Suomen Kulttuurirahasto saa sille osoitettuja testamentteja noin kymmenkunta vuodessa. Lahjoituksia säätiölle tulee tasaisempana virtana esimerkiksi yrityksiltä. Testamenteista ja lahjoituksista kertyy yhteensä noin 5 miljoonaa euroa vuodessa. Kulttuurirahastossa ilahdutaan kaikenkokoisista lahjoituksista.
– Meille kaikki lahjoitukset ovat tärkeitä. Rahasummalla ei ole väliä, Kiesi tähdentää.
Uusimmat
-
08:13
Ukraina sanoo ampuneensa alas yli 30 lennokkia yöllä Kiovassa – MTV seuraa sotaa
-
07:55
Näin USA:n ulkoministerin vierailu etenee Suomessa – katso aikataulu
-
07:52
Cristiano Ronaldo latasi paksua tekstiä Saudi-liigasta
-
07:38
Esapekka Lappi avasi Sardinian MM-rallin räväkästi – "Uskaltaa Suomi-poikakin ajella"
-
07:31
Miten puoluejohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja? Suora lähetys Säätytalolta kello 8
-
07:23
Tunnistatko erilaiset valmistujaislakit? Testaa tietosi kinkkisessä kuvavisassa
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
Lataa lisää