Pohjois-Carolinassa on saatu tallennettua videolle, kun alligaattorit käyttäytyvät erikoisesti kylmän ilman takia.
Ne pitävät kuonojaan hieman veden yläpuolella ja odottavat, kunnes kuonon ympärille muodostuu jäätä. Tämä ilmeisesti helpottaa niiden hengittämistä jään alla. Asiasta kertoo The Epoch Times.
Alligaattorit käyttäytyivät samalla tavoin viime vuonna, jolloin niiden selviytymistaidoista kiinnostuttiin ympäri maailmaa. Kuumilla ja kosteilla alueilla, kuten Floridan Everglades-kansallispuistossa, alligaattorit eivät tarvitse kylmästä selviytymisen taitoja.
Shallotte-joen puistoalue on pohjoisin alue Pohjois-Carolinassa, jossa alligaattoreita esiintyy.
– Tänä vuonna lämpötila putosi hyvin alas, joten yhä useampi alligaattori alkoi käyttäytyä näin. Videolla 18 alligaattoria tökkii kuonojaan jään läpi, kertoo puiston johtaja George Howard, joka myös kuvasi videon.
Howardin mukaan puiston alligaattorit käyttäytyivät näin ensimmäistä kertaa viime vuonna.
Alligaattoreiden uskotaan aistivan, milloin vesi alkaa jäätyä.
Pilaa teorian alligaattoreista lämpimän ilmaston eläimenä
Jää suli vasta monen päivän jälkeen, mutta alligaattorit eivät näyttäneet saaneen mitään vaurioita.
Puiston työntekijät huomasivat viime vuonna, etteivät alligaattorit reagoineet mihinkään jäätyneessä tilassa. Luultavasti siksi, että ne yrittävät säästää energiaa.
Charlotte Observer -lehden mukaan alligaattoreiden jään tökkiminen pilaa teorian, jonka mukaan ne eivät leviä pohjoiseen kylmän takia. Niiden käytös Pohjois-Carolinassa paljastaa, että ne osaavat selviytyä kylmässä.
