Mitä Facebook-tilisi kertoo onnellisuudesta? Psykologi kertoo

Sosiaalisessa mediassa on hyvä muistaa, että se näyttää yleensä vain ihmisen elämän parhaat puolet.

Psykologian tohtori Emma Seppälä kertoi Tech Insiderin haastattelussa, mitä sosiaalisen median käyttö paljastaa ihmisen onnellisuudesta.

Moni pohtii, voiko sosiaalisen median käytön ja yksinäisyyden välillä olla yhteyttä. Tutkimusten mukaan yksinäisyyteen taipuvaiset ihmiset viettävät runsaasti aikaa sosiaalisessa mediassa verrattuna muihin ihmisiin. Seppälä muistuttaa, että sosiaalinen media voi kuitenkin myös helpottaa yksinäisyyden tunnetta.

Psykologin mukaan ihmiset, jotka päivittävät Facebook-tiliään aktiivisesti, ovat yleensä onnellisempia kuin he, joiden Facebook-käyttäytyminen on passiivista. Seppälän teorian mukaan siis mitä useammin Facebookia päivittää, sitä onnellisemmasta ihmisestä se kertoo.

Mitä Facebookissa sitten kannattaa julkaista? Myös sillä on väliä. Seppälä kehottaa julkaisemaan iloisia, hyvän mielen päivityksiä, jotka myös levittävät hyvää mieltä ihmisille. Ystävien Facebook-seinille kommentointi hyvässä, kannustavassa hengessä tekee myös hyvää sekä itselle että vastaanottajalle. Se myös ylläpitää positiivista ilmapiiriä.

Tästä seuraa kuitenkin tärkeä muistutus: sosiaalinen media näyttää usein vain parhaat puolet ihmisen elämästä – mikä on kaukana todellisuudesta. Tuoreet vanhemmat esimerkiksi julkaisevat vain vauva-arjen parhaita paloja, vaikka kaikki tietävät, että vauva-arki on myös rankkaa.


Lähde: Tech Insider

Lue myös:

    Uusimmat