Missä he ovat nyt: Essi Wuorela oli ennen Harlekiini-klubin Super-Essi – "lukihäiriöiselle aivan painajaismaista puuhaa"

Lauluista, leikeistä ja piirretyistä koostunut lastenohjelma Harlekiini-klubi viihdytti lapsia lauantaiaamuisin 1990-luvun alussa. Koelaulun perusteella ohjelman juontajaksi valittiin nuori Essi Wuorela, jonka erikoinen lempinimi on jäänyt elämään vielä vuosiksi eteenpäin.

Aiemmin Ylellä esitetty lastenohjelma Harlekiini-klubi siirtyi MTV3-kanavalle vuonna 1993. Pedro Hietasen ja Eeva-Leena Pokelan tilalle juontajaksi vaihtui Pop & Jazz Konservatoriossa sekä Helsingin yliopistossa opiskellut Essi Wuorela.

– Minulla oli joitain tuttuja silloin MTV:llä töissä ja kuulin, että siellä oli koekuvaukset lastenohjelmaan. Minulla oli opinnot kesken ja tarvitsin töitä, Wuorela kertoo ohjelmaan hakeutumisesta.

Vaikka Wuorelalla ei ollut aiempaa kokemusta juontotöistä, koelaulu vakuutti valitsijat.

Super-Essi-nimi peräisin amerikkalaisesta lastenohjelmasta

Lastenohjelman juontaminen tuntui parikymppisestä Wuorelasta loogiselta, sillä hänellä oli jo siihen aikaan vahva muusikon identiteetti ja kokemusta lasten parissa työskentelystä.

– Selvästi muistan, että olin kiinnostunut vieraina olevista lapsista ja siitä, millainen kokemus ohjelma oli lapsille.

Keskustelut Wuorela kertoo saaneensa juontaa vapaasti, mutta studio-osuuksien välillä esitetyt piirretyt hänen tuli juontaa normaalin televisiojuontajan tavoin.

– Se oli tietysti lukihäiriöiselle ihmiselle aivan painajaismaista puuhaa. Siellä oli muun muassa sellainen jakso, jonka nimi oli jättikarhut. Luin paperista, että jättikauhurit. Melkoinen yllätys oli ohjaamossa, että mitä sä puhut!

Wuorela kertoo ohjelman kuvauksissa sattuneen paljon muitakin hauskoja sattumuksia.

Artikkelin alusta löytyvältä videolta voit katsoa, kuinka juontaminen Essiltä oikein luonnistui!

– Kysyin kerran lapsilta lemmikeistä ja yksi poika kertoi, että heillä on gerbiili. Repesin täysin ja kysyin, että mikä se on. Se oli sellainen yleissivistyksen tähtihetki.

Wuorelaa kutsuttiin ohjelmassa nimellä Super-Essi. Nimi oli vastaavan tuottajan idea, joka oli poiminut nimen amerikkalaisesta lastenohjelmasta. Amerikkalainen esikuva esiintyi tiukoissa trikoissa ja oli olemukseltaan hyvinkin erilainen kuin Wuorela, mutta tuore juontaja otti nimen mukisematta vastaan. 

Suosittu lastenlauluyhtye Fröbelin Palikat tuli tunnetuksi ohjelman kautta.

– Itselle se oli ihan sama. Voin ihan hyvin olla Harlekiini-klubissa Super-Essi, hän nauraa.

Tämä erikoinen nimi ei ole täysin painunut unholaan, vaan Wuorela kertoo nimen tulevan vastaan vielä nykyisinkin mitä erikoisimmissa tilanteissa.

Muusikon ammatti haaveissa jo lapsuudesta lähtien

Wuorelan rooli ohjelmassa ei rajoittunut ainoastaan juontamiseen, vaan hän sai olla mukana suunnittelemassa myös ohjelman teemoja, lauluja ja leikkejä. Hän kertookin ohjelman tekemisen olleen erittäin arvokas ja opettavainen kokemus nuorelle opiskelijalle.

– Silloin ohjelmasta ei ollut juttuja lehdissä. Sain tehdä ihan rauhassa lastenohjelmaa ja opintoja, niissäkin oli jo ihan tarpeeksi hommaa ilman julkisuus- tai urahässäkkää.

Jo Harlekiini-klubin aikoihin Wuorelalle oli täysin selvää, että musiikki tulisi olemaan hänen tulevaisuutensa. Vaikka televisiojuontajan ura ei kuulunut naisen tulevaisuuden suunnitelmiin, hän on päässyt useille juontokeikoille Harlekiini-klubin jälkeenkin. Monet muistavat Wuorelan muun muassa Hopeisesta Harmonikasta ja Arto Nybergin kanssa juonnetusta Hotelli Soinnusta.

Harlekiini-klubin jälkeen Wuorela julkaisi ensimmäisen soololevynsä, jonka jälkeen julkinen elämä lähti kertaheitolla käyntiin. Laulaja kertoo esiintyneensä televisiossa laulajana todella paljon vuosien 1994–1997 aikana.

 Wuorela on julkaissut viisi omaa pitkäsoittolevyä: "Mitä tarkoittaa rakas" (1994), "Pala taivasta" (1995), "Hellyys" (1997), "Helsinki Haiku Song Pictures" (2000) ja "Valo" (2006)

– Olin pienenä sanonut, että minusta tulee isona laulava hammaslääkäri. En pystynyt pokalla sanomaan, että minusta tulee pelkkä laulaja, vaan pitää olla myös oikea ammatti, kuten hammaslääkäri, Wuorela kertoo lapsuuden haaveestaan. 

Muusikon uran lähdettyä kunnolla käyntiin Wuorela keskeytti opintonsa. Kolmen vuoden tauon jälkeen hän kuitenkin palasi opintojen pariin ja valmistui vuonna 1999 Pop & Jazz Konservatoriosta musiikinopettajaksi. 

Edessä Rajattomien juhlavuosi: ”Nyt painetaan kaasua”

Suurin osa Wuorelan ajasta kuluu nykyisin lauluyhtye Rajattoman parissa. Niin Suomessa kuin ulkomaillakin keikkailevalla yhtyeellä pitää kiirettä, sillä ensi vuosi on Rajattomien 20. juhlavuosi. Vaikka vuosia on kulunut, vauhti ei ole hidastunut. Itse asiassa päinvastoin.

Lauluyhtye Rajaton

Sopraano Essi Wuorela, sopraano Virpi Moskari, altto Soila Sariola, tenori Hannu Lepola, baritoni Ahti Paunu ja basso Jussi Chydenius.

– Nyt painetaan kaasua ja ollaan iloisia ja ylpeitä siitä, että nyt ollaan oltu 18 vuotta tällä jengillä. Nykypäivänä se on aika hieno suoritus millä tahansa alalla, että on voinut tehdä samaa hommaa näin pitkään.

Idea Rajattoman perustamiseen lähti liikkeelle haaveesta, jossa lauluäänellä pystyisi tuottamaan saman efektin kuin bändillä.

– Haluttiin kokeilla, että pystytäänkö treenaamaan niin paljon, että musiikki alkaa toimimaan kuin bändi, vaikka meillä ei ole soittimia.

Wuorela kertoo Rajattomien monipuolisuuden olevan taatusti yksi syy siihen, että he ovat pystyneet jatkamaan musiikin tekoa näin monta vuotta. 

Rajaton on paraikaa kiertueella Kanadassa, jonne yhtye matkasi Tšekin ja Slovakian kautta. Ulkomailla esiintyessään Wuorela on oppinut, että suomalainen yleisö on hyvin poikkeuksellista.

– Suomalainen yleisö on hillittyä ja kunnioitettavaa. Ei häiritä esiintyjää tunteenpurkauksilla. Tästä syystä johtuen meitä ei koskaan ulkomailla jännitä se, jos yleisö on hiljaa. Ollaan totuttu siihen, laulaja kertoo.

EVA-trion kanssa kiertueelle Saksaan

Wuorela toivoo, että yhä useampi tietäisi, että lauluyhtye ei tarkoita ainoastaan tylsien kuorolaulujen laulamista. Hyvä esimerkki tästä on laulajan mukaan Keiteleen Jazzeilla sattunut tapaus, jossa legendaarinen rokkarimies oli tullut kuuntelemaan Rajattomien esitystä järjestäjän kehotuksesta.

– Hän oli sanonut, ettei hän jaksa mitään kuorolaulua katsoa yhtään. Keikan jälkeen hän kertoi minulle silmät levällään ja hiessä, että teillähän on aivan mieletön meininki.

– Toivon, että muillekin kävisi näin, Wuorela toteaa.

EVA-trio

Essi Wuorela (laulu), Vesa Norilo (sello ja huilu) ja Anna-Karin Korhonen (kantele ja harmooni) 

Rajaton ei ole ainoa yhtye, joka pitää naisen kiireisenä. Lokakuussa hän on lähdössä kansanklassikoita uudella otteella esittävän EVA-trion kanssa kymmenen päivän kiertueelle Saksaan.

– Toista levyä ollaan tekemässä ja kivaa on. Rajattoman vuoksi projekti etenee hitaasti, mutta varmasti, Wuorela nauraa. 

Lue myös:

    Uusimmat