Vuoden 2006 Big Brotherissa nähty Kari ”Kaki” Hautoniemi työskentelee nykyään kehitysvammaisten parissa.
Katsojien suosikiksi Suomen Big Brotherin toisella tuotantokaudella syksyllä 2006 noussut Kari ”Kaki” Hautoniemi, 42, on tänä päivänä sydänkohtauksesta selvinnyt perheenisä.
Kaki poistui joulukuun alussa 2006 BB-talosta toiseksi viimeisenä, 96 päivän jälkeen.
– Big Brother oli kokemuksena kultaakin arvokkaampi. Lähdin mukaan, kun kaverit yllyttivät. En oikein edes tiennyt, minne olin menossa, Kaki muistelee MTV Viihteen haastattelussa.
– Olin itse asiassa pisimpään talossa. Menin ensimmäisenä kilpailijana BB-taloon, ”Pirpana” (vuoden 2006 Big Brother Suomen voittanut Sari Nygren) tuli taloon 1,5 tuntia minun jälkeeni ja poistui voittajana talosta kymmenen minuuttia sen jälkeen kun minut oli häädetty.
Kaki vertaa BB-talossaoloaikaa maratonjuoksuun.
– En ole juossut maratonia, mutta kun selvisi talossa loppuun asti, se oli sama fiilis. Vaikken voittanutkaan, mutta selvisin maaliviivalle asti.
Alkoiko miestä ahdistaa missään vaiheessa?
– Kauden puolivälin tietämissä alkoi ahdistaa. Siellä oltiin samojen naamojen kanssa ja se turrutti. Sitä odotti jonkinlaista ahaa-elämystä aina viikkotehtävistä ja jos niistä ei innostunutkaan, se tylsistytti entisestään, Kaki toteaa.
– Onneksi meillä oli BB-asukkaiden kesken hyvä henkilökemia. Parhaita hetkiä olivat ne, kun taloon tuli uusia asukkaita ja kaltaisten vähän isompien starbojen tapaaminen.





