Miss Maailma -kilpailijaa epäillään huijariksi

Miss Maailma -kilpailut ovat käynnissä Balilla.Getty Images
Julkaistu 18.09.2013 19:25(Päivitetty 18.09.2013 21:45)

Kati Pukki

kati.pukki@mtv.fi

Parhaillaan käynnissä olevassa Miss Maailma -kilpailussa on mukana tyttö, jota kukaan hänen kotimaassaan ei tunnu tietävän.

Uzbekistania Miss Maailma -kilpailuissa edustava Rakhima Ganieva on noussut mysteeriksi paitsi kotimaassaan, myös Euroopassa. Brittiläinen The Telegraph -lehti kertoo, että kukaan Uzbekistanissa ei tunnu tietävät, mistä Ganieva on oikein kilpailuun tupsahtanut.

Lehti kertoo Uzbekistanin Radio Liberty Service -radiokanavan soittaneen sekä maan Kulttuuri- ja urheiluministeriöön että Kansalliseen Naiskomiteaan, mutta kummassakaan Ganievasta ei tiedetty mitään. Myöskään paikalliset mallitoimistot eivät tiedä häntä.

Uzbekistanin Rakhima Ganieva kuvassa keskellä.Uzbekistanin Rakhima Ganieva kuvassa keskellä Ghanan ja Etelä-Sudanin edustajien kanssa.Miss World

Ganieva ei myöskään ole voittanut oman maansa kauneuskilpailua, toisin kuin Miss Maailma -kilpailujen virallisella esittelyvideolla kertoo. Videon voi katsoa täältä. Itse asiassa Uzbekistanissa ei lehden saamien tietojen mukaan ole järjestetty lainkaan missikisoja. Ganievan uskotaankin onnistuneen huijaamaan itsensä osallistujaksi kisoihin.

Hän ei uzbekistanilaisten medioiden mukaan myöskään ole kirjoilla University of International Diplomacy and Economy -yliopistossa, jossa väittää videolla opiskelevansa.

Ganievasta on myös toinen esittelyvideo Miss Maailman virallisella kanavalla YouTubessa.

Suomea kilpailussa edustava Maija Kerisalmi ei ole törmännyt Uzbekistanin edustajaan, ja on ihmeissään kuullessaan asiasta. Hänen mukaansa pääseminen kilpailuun vaatii todella paljon järjestelyjä ja paperitöitä.

– Täällä on toki kaikki mahdollista, mutta aika hullulta kuulostaa, että joku saisi huijattua itsensä mukaan. Tänne on paljon vaikeampi päästä kuin esimerkiksi Miss Universum -kisoihin. Todella paljon kaikkea pitää hoitaa ja järjestää, että ylipäänsä saa lähteä, Maija kertoo.