Sukupuolikohun keskellä ollut Maailman vahvin nainen -kilpailun voittaja Jammie Booker on hylätty.
Yhdysvaltalainen Jammie Booker juhli Maailman vahvin nainen -voittoa viime viikon lopulla Arlingtonissa, Texasissa. Hänet on kuitenkin hylätty jälkikäteen.
Kilpailujärjestäjät kertoivat saaneensa tietää, että Booker syntyi biologisesti mieheksi. Hän ei ollut asiasta järjestäjille kertonut, vaan kilpaili naisten sarjassa.
Kilpailun sääntöjen mukaan urheilijoiden on osallistuttava sarjaan, joka on heidän biologisen syntymäsukupuolensa mukainen.
– Vaikuttaa siltä, että urheilija, joka on biologisesti mies ja identifioituu nyt naiseksi, kilpaili naisten avoimessa sarjassa. Kilpailun toimihenkilöt eivät olleet tästä asiasta tietoisia ennen kilpailua, ja olemme tutkineet asiaa kiireellisesti saamamme tiedon jälkeen, järjestäjät tiedottivat tiistaina.
Järjestäjät painottivat, että on heidän vastuullaan varmistaa oikeudenmukaisuus ja se, että urheilijat kisaavat biologisen sukupuolensa mukaisesti miesten tai naisten sarjoissa.
Voittajaksi noussut Andrea Thompson mielimurteissa
Bookerin hylkäämisen myötä voittajaksi nousee Andrea Thompson. Maailman vahvin -kilpailun voitto on brittiurheilijalle uran toinen – aiempi oli vuodelta 2018.
Thompson oli aiemmin raivonnut, että päätös palkita Booker voitolla on "hevonpaskaa".
Voiton jälkikäteen saatuaan Thompson kuvaili tapahtunutta "uransa uuvuttavimmaksi kokemukseksi". Hän ilmaisi olevansa turhautunut siitä, ettei voinut juhlia voittoa. Hän surkutteli myös, että osalta naisista meni Bookerin myötä mahdollisuus loistaa palkintokorokkeella tai päästä finaaliin.
– Hetkeä, jonka pitäisi olla merkityksellinen, on valitettavasti varjostanut skandaali ja epärehellisyys henkilöltä, joka otettiin avosylin vastaan hulluun lajiimme, Thompson kirjoitti Instagramissa.
Britti totesi, että vaikkei hän voi sanoa, etteikö vastaava toistuisi, hän on varma, että jotain keksitään, ettei näin tapahtuisi.
Thompsonin valmentaja Laurence Shahlei onnitteli jo ennen Bookerin hylkäämistä suojattiaan kilpailun "voittamisesta". Hän luonnehti Bookerin voittoa kiistanalaiseksi ja kommentoi, että ihmiset saavat olla juuri sellaisia, jollaisia haluavat olla, mutta "naisilla on omat sarjansa syystä".
Kolminkertainen Maailman vahvin nainen -voittaja Rebecca Roberts puolestaan sanoi, että "transsukupuolisten, miehenä syntyneiden, naisten ei pitäisi kilpailla naisten sarjassa". Hän totesi, että oikeudenmukaisuutta rikottaessa luottamus urheiluun alkaa rakoilla.
Toiseksi Maailman vahvin -kisassa Bookerin hylkäämisen jälkeen nousi Australian Allira-Joy Cowley ja kolmanneksi Kanadan Jackie Osczevski.
Aikuisviihdettä
Bookerista nousi kohu, kun Youtubesta löytyi hänen nimissään oleva kahdeksan vuotta video, jolla henkilö kertoi olevansa transsukupuolinen. Video oli nostettu esiin Redditissä.
Fanit olivat myös Fitness Volt -sivuston mukaan löytäneet aikuisviihdevideoita, joissa Booker olisi väitetysti esiintynyt transihmiseksi luokiteltuna näyttelijänä.
Booker ei ole kommentoinut kohua julkisesti. Järjestäjät kertoivat, että yritykset tavoittaa hänet kilpailun jälkeen olivat epäonnistuneet.
Booker on vahvin nainen -kilpailuissa uusi kasvo. Hänellä on Fitness Voltin mukaan vyöllään vain kolme suurta kansainvälistä kisaa, kaikki tältä vuodelta.

