Mira Potkonen suhahti toimittajien ohi silmäkulmaansa pidellen – "Mira ei halua antaa haastatteluita"

Mira Potkonen eteni Tokion olympianyrkkeilyssä kahdeksan parhaan joukkoon. Ottelun jälkeen hän riensi haastattelualueen poikki hoitotoimenpiteisiin.

Potkonen voitti Etelä-Korean Oh Yeon-Jin tuomaripistein 4-1. Ottelun jälkeen hän käveli vauhdilla suomalaistoimittajien ohi. Myöhemmin paikalle tullut Potkosen valmentaja Maarit Teuronen avasi tilannetta.

– Hän meni painamaan silmäkulmaansa samantien. Siellä on lääkäri. Ihan pieni patti, mutta ehkäistään heti se, ettei tule isommaksi, Teuronen sanoi.

Teuronen ilmoitti, ettei Potkonen enää palaa haastattelualueelle.

– Mira ei halua antaa kisojen aikana haastatteluita, Teuronen sanoi.

– Minä en tiedä, mutta voitte kysyä sitä sitten turnauksen jälkeen.

Teuronen kertoi, että Potkonen oli jatkopaikan takia hyvin iloinen. Korealaisen tunteet olivat tyystin vastakkaiset, sillä hän kääntyi pyyhkimään kyyneliään antaessaan tv-haastattelua.

Ensimmäisessä ottelussa Potkonen väsähti ja jalat menivät hapoille, tänään samoja ongelmia ei ollut.

– Ensimmäinen erä lähti sillai kuin suunniteltiin, mutta sitten alkoi puuroutumaan. Lähiottelutilanteet Mira hoiti nyt hyvin, Teuronen näki.

Viimeinen erä oli kuitenkin jälleen vaikea, viidestä tuomarista neljä näki Oh'n paremmaksi.

– Tuomarit ovat oikeassa. Menen katsomaan ottelun videolta kyllä ja analysoin, että miksi oli näin, Teuronen sanoi.

Potkosen ottelut jatkuvat tiistaina Turkin Esra Yildiziä vastaan. Potkonen voitti alkuvuodesta Yildizin.

–Se oli tosi tasainen ja vauhdikas matsi. Siinä lyötiin, turkkilainen on aika liukas. Täällä en ole vielä katsonut hänen otteluitaan, mutta menen katsomaan miten on täällä otellut.

Mikäli Potkonen voittaa seuraavan ottelunsa, hän etenee neljän parhaan joukkoon, eli varmistaa mitalin.

Lue myös:

    Uusimmat