Salme vietti vuonna 1952 joulun, joka ei ole unohtunut vuosikymmenienkään jälkeen. Tuona jouluna rahaa ei ollut lahjoihin eikä jouluruokaan.
Jouluaattona vuonna 1952 kuusivuotias Salme oli matkalla neljän sisaruksensa ja äitinsä kanssa kohti köyhäinhoidon toimistoa. Isä ei ollut mukana, hänet oli viety edelliskesänä pakkotyöhön työsiirtolaan.
– Isä joi kaikki rahat ja heilui humalassa kirveen kanssa. Me lapset kiljuimme peloissamme nurkassa.
Salmen äiti oli masentunut pikkuveljen synnyttyä vuonna 1951, ja hän oli viettänyt edelliskesän lepokodissa. Salme aavisti, ettei äidillä ollut kaikki hyvin. Hän pelkäsi äidin katoavan samalla tavalla kuin isä oli kadonnut puoli vuotta aiemmin.
– Jäimme portaille odottamaan, kun äiti meni toimistoon. Palelin kamalasti, koska takki oli ohut ja kulunut. Isosiskon liian suuret monot lämmittivät kuitenkin jalkojani.
Kun äiti tuli ulos toimistosta, hän alkoi itkeä. Salme arvasi, ettei hän ollut saanut rahaa. Salmesta tuntui pahalta, ja hän yritti lohduttaa äitiään.
– Sanoin äidille, että syödään mitä kaapista löytyy, kai siellä jotain on.
Naapurin veljekset toivat ruokaa
Kotona äiti ja lapset siivosivat yhdessä. Joulukuusta ei sinä vuonna koristeltu.
Naapurin veljekset tiesivät perheen köyhistä oloista ja pistäytyivät tuomaan leipää ja kaksi suolakurkkua. He antoivat myös hakea kaivostaan vettä.
– Äiti keitti perunoita ja teki ruskean kastikkeen. Niitä sitten söimme leivän ja suolakurkun kanssa.
Illalla perhe lauloi joululauluja ja pelasi laiva on lastattu -leikkiä. Lahjoja ei ollut, mutta yhdessäolo oli tärkeintä.
– Äiti oli tuona jouluna vielä melko hyvässä kunnossa, ja hän halusi tehdä kaikkensa meidän lasten eteen. Muistan, että kaikesta huolimatta menin aattona hyvillä mielin nukkumaan. Sittemmin äidin mielenterveysongelmat pahenivat.
Mummo tahtoi auttaa
Tapaninpäivänä Salmen äiti vei lapsensa kävellen mummolaan viiden kilometrin päähän. Mummon mies ei ilahtunut perheen näkemisestä.
– Hän huusi äidille, että taasko hän on tuomassa kakaroitaan syömään. Äiti käski meidät ulos. Mummo kuitenkin keitti puuroa ja antoi meille pullanpalasetkin ennen kuin lähdimme kotimatkalle. Mummo antoi omastaan, vaikka hänelläkään ei paljoa ollut.
– Myöhemmin, kun jouduimme lastenkotiin, kävimme silloin tällöin mummon luona kylässä.
Kotimatkalla tuttu linja-autokuski pysäytti autonsa ja pyysi perheen kyytiinsä.
– Äiti sanoi, ettei hänellä ollut rahaa maksaa kyytiä, mutta kuski kehotti meitä hyppäämään kyytiin, olihan joulu.
Joulun jälkeen Salmen äiti sai postipakettikortin ja maksuosoituksen ystävältään konepajan rouvalta. Hän kirjoitti valtakirjan ja lähetti Salmen ja hänen isosiskonsa postiin pakettia hakemaan. Postissa odotti kaksi potkukelkkaa ja rahaa jouluruokaa varten.
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.