”Minua on haukuttu dalmatialaiseksi ja kirahviksi” – nuoren naisen kehoa peittävät tuhannet luomet

Yulianna Yussef rikkoo ennakkoluuloja kuvillaan.

Yulianna Yussef, 26, on valloittanut sosiaalisen median rohkeudellaan. Yussefilla on harvinainen geneettinen häiriö, melanocytic nevus, jonka vuoksi hänellä on tuhansia luomia ja syntymämerkkejä. Suurin syntymämerkki peittää Yussefin koko selän.

Yussef ei kuitenkaan alistu perinteisten kauneusihanteiden edessä. Nykyisin hän inspiroi seuraajiaan sosiaalisessa mediassa.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

– Jo ensihetkistä syntymäni jälkeen oli selvää, että ihossani oli jotakin vikaa. Lääkärit olivat järkyttyneitä, koska eivät olleet ennen nähneet yhtä vaikeaa tapausta, Yussef kuvaa The Sunille.

Lääkärit ennustivat, ettei pieni Yussef selviä. Hän osoitti luulot vääräksi. Ukrainassa kasvanut ja nykyisin Puolassa asuva Yussef sai kuitenkin nuoruudessaan kärsiä erilaisuutensa vuoksi.

– Minua kutsuttiin dalmatialaiseksi, lehmäksi, kirahviksi, mutta olin optimisti. Opin olemaan kiinnittämättä paljoa huomiota tähän, Yussef kuvaa.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Nykyisin Yussef jakaa upeita kuvia ihostaan Instagramissa. Hän on kehittänyt myös hashtagin #bareyourbirthmarks, suom. paljasta syntymämerkkisi. Hän on saanut valtavasti positiivista palautetta yli 6 000 seuraajaltaan.

– Viisikuinen tyttäreni syntyi suuren syntymämerkin kanssa ja saa jatkuvasti uusia pieniä syntymämerkkejä. Joinain päivinä olen surullinen, mutta kuvasi saavat oloni paremmaksi... Kiitos, että jaat niitä, eräs kommentoija kertoo.

Miten erotan vaarallisen tai vaarattoman luomen? Katso:



Lue myös:

    Uusimmat