"Minä rakastan sinua" – kumman kuuluu lausua nämä sanat ensimmäisenä, miehen vai naisen?

Minä rakastan sinua. Näiden kolmen sanan lausuminen on merkittävä virstanpylväs parisuhteessa. Mutta kumman osapuolen ne kuuluisi lausua ensimmäisenä? 

Harrisburgin yliopiston tutkimusten mukaan miehet tunnustavat rakkautensa useimmiten ennen naisia. Jotkut miehet saattavat tunnustaa rakkautensa jo muutaman viikon seurustelun jälkeen. Mutta miksi miehillä on niin kiire?

Joskus miehet ajattelevat vain sitä yhtä asiaa

Tutkijoiden mukaan miesten hoppuiluun on parikin eri syytä. Yksi syy on, että naiset tarvitsevat miehiä enemmän aikaa arvioidessaan seurustelukumppaneiden soveltuvuutta puolisoiksi.

Tutkijoiden mukaan toinen syy on, että miehet saattavat lausua nämä tärkeät sanat tiedostamatta niiden todellista merkitystä. Joissain tapauksissa miehet saattavat kertoa rakastavansa kumppaniaan ainoastaan seksin vuoksi.

Michiganin yliopiston tutkimus tukee edellistä väitettä. Heidän tutkimustensa mukaan monet miehet kertovat rakastavansa seurustelukumppaniaan ennen kuin pariskunta hyppää ensimmäistä kertaa lakanoiden väliin. Tämä voi lisätä pariskunnan välistä luottamusta ja johtaa parempaan lopputulokseen.

Miehet haluavat olla johtajia

Minä rakastan sinua -lauseen sanomisella liian aikaisin on kuitenkin olemassa  omat riskinsä. Selvitysten mukaan naiset haluaisivat mieluummin kuulla nämä sanat seksin jälkeen, eivät ennen sitä. Väärään aikaan lausutuilla sanoilla voi pahimmassa tapauksessa olla kohtalokkaita seurauksia parisuhteelle. 

Kaikessa ei kuitenkaan ole kyse pelkästä seksistä. Texasin yliopiston tutkijoiden mukaan kyse voi olla myös miehisyydestä ja miesten luontaisesta johtajuudesta. Miehet saattavat kokea, että heidän tulisi miehinä lausua nämä merkitykselliset sanat ensimmäisinä. Sama pätee myös treffeille kysymisen ja kosinnan suhteen.

Tutkijoiden neuvo kaikille rakkauden tunnustusta pohtiville on yksinkertainen riippumatta siitä, kumpaa sukupuolta olet. Jos aiot sanoa sen, ole varma siitä, että myös tarkoitat sitä.

Katso mitä mieltä lapset ovat rakkaudesta. 


Lue myös:

    Uusimmat