Millainen kipu on hälytysmerkki?
Jokainen meistä tietää, miltä kipu tuntuu. Mutta millaisesta kivusta ihmisen pitäisi tajuta huolestua?
Fysiatri, Kuntoutus Orton Oy:n Kipupoliklinikan ylilääkäri Jukka Pekka Kouri painottaa, että jokainen kipu pitää ottaa vakavasti ja syyt kipuun pitää pyrkiä selvittämään. Joskus lievänkin tuntuisen kivun taustalla voi piillä vakava sairaus.
Hysteeriseksi omien tuntemusten suhteen ei kannata silti ryhtyä.
− Nykyajan ihmisillä ei ole enää niin paljon yhteisöllistä pohjaa ja tietäjiä ympärillään. Ennen mielipiteitä ongelmiin sai koko kylältä. Nyt terveydenhoito joutuu vastaamaan yhä enemmän ihmisten ongelmiin, Kouri sanoo.
Vanha kunnon maalaisjärki on hyvä ottaa käyttöön kivun alkuperää miettiessä. Jos syy on looginen, esimerkiksi kipeytynyt tenniskyynärpää, tilannetta voi seurata rauhassa.
− Lääkäriin kannattaa suunnata, jos kipu on jatkuvasti pahenevaa, erityisesti yöllistä leposärkyä, joka herättää unilta, Kouri kiteyttää.
Kuva: Colourbox.com
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
06:26
Turkissa ratkeaa tänään, jatkuuko Erdoganin valtakausi – "Vastakkain on nyt kaksi haukkaa"
-
06:07
Mediat: Yhdysvalloissa päästy alustavaan sopuun velkakaton nostamisesta
-
05:46
Venäjä iski jälleen Kiovaan, yksi ihminen kuollut ja kolme saanut vammoja
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
Lataa lisää