Miksi Yhdysvaltain armeijan suuri kuljetuskone saapui Tampereelle? Ilmavoimat paljastaa vierailun syyn – IL: Jättiläismäinen kone mylvi ja herätti asukkaat aamuyöllä

Pirkkalan yli viime yönä lentänyt mysteerikone herätti ihmetystä asukkaiden keskuudessa, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan monet pirkkalalaiset heräsivät suureen jylinään keskiviikkona aamuyöllä. Aiemmin tiistai-iltana Yhdysvaltain Ilmavoimien kone oli nähty Tampere-Pirkkalan lentoasemalla.

– Sängystä en päässyt ylös, mutta makuuhuoneen ikkunasta näin lentokoneen vilkkuvat perävalot. Hyvä ettei kattoa mennessään vienyt, kertoi eräs pirkkalalainen Iltalehden mukaan yön jylinästä.

Ilmavoimat: Normaalia lentotoimintaa

MTV Uutiset selvitti, että Tampere-Pirkkalan lentoasemalla oli eilen illalla Yhdysvaltain Ilmavoimien kuljetuskone, Boeing C-17 Globemaster III.

Kookas kone saattoi aiheuttaa suurta meteliä Pirkkalan alueella, Ilmavoimien viestinnästä kerrotaan.

– Onhan se mahdollista, koska kone tulee Atlantin takaa, joten aikaerojen vuoksi ei satu niin, että se lähtee virka-aikana.

Kuljetti suurikokoisia osia

Ilmavoimien mukaan kone toi ja vei mennessään Hornetin komponentteja, jotka ovat suurikokoisia osia.

– Kyseessä on ollut normaali Hornet-lentokaluston varaosalogistiikkaan liittyvä lento. Lastina on ollut Hornetin osia. Vastaavia lentoja tehdään muutaman kerran vuodessa, Ilmavoimien viestinnästä kerrotaan MTV Uutisille.

Yhdysvaltojen Air Force-kone on Ilmavoimien viestinnän mukaan ”työjuhta”, jota käytetään laajasti maailmalla erilaisiin rahtikuljetuksiin.

Kone on Yhdysvaltain armeijan omistama, mutta Hornetin osia kuljetetaan Suomeen sopimuksen puitteissa.

– Hornet-kaluston suhteen Suomella ja Yhdysvalloilla on yhteistyösopimus, jonka puitteissa Yhdysvaltain Ilmavoimat kuljettaa osia.

Näitkö koneen tai todistitko armotonta jylinää? Ota yhteyttä toimitukseen.


Lue myös:

    Uusimmat