Miksi naiset eivät osaa päättää, mitä haluavat? Naiset vastaavat
Juttusarjassa naiset vastaavat joka viikko lukijoiden kysymyksiin seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään liittyen!
"Miksi naisten mielialat vaihtelevat jatkuvasti? Esimerkiksi, ihan missä asiassa vain: haluatte, ja yhtäkkiä ette haluatkaan?" kysyy What do you mean? -nimimerkki kysyy.
Näin naisraati vastasi!
"Naiset ovat erikoisia tapauksia. Mielialojen vaihtuvuus johtuu useasta eri asiasta. Joskus yksikin epämiellyttävä kommentti vaikuttaa negatiivisesti sellaiseenkin asiaan, mitä olisi aiemmin halunnut todella paljon. Tällä mielialan vaihtumisella halutaan osoittaa, että nyt tuli tehtyä jotain väärin. Joskus mielialaan vaikuttaa myös muut omat fiilikset. Jos jonakin päivänä ei ole tyytyväinen omaan ulkonäköönsä, niin tämä vaikuttaa negatiivisesti kaikkeen. Kun taas itsestään on todella hyvä fiilis, niin silloin saa tapahtua aika paljon ikäviä asioita, että mieliala muuttuisi huonoon suuntaan."
– 27, mieliala on pääasiassa jatkuvasti positiivinen ja se ei ihan hetkessä muutu ikävään suuntaan. Päätöksiä on joskus hankala tehdä.
"Lähipiirini naiset tekevät päätöksiä fiilispohjalta, ja myöhemmin kaduttaa, kun isoa ostosta ei ole miettinyt loppuun asti. Ainakin siis turha kiirehtiminen johtaa siihen, että mieli muuttuu yllättäen. Itse olen joutunut opettelemaan irti tällaisesta "hetimulle"-ajattelusta, samoin liiasta kiltteydestä, joka saa esimerkiksi sanomaan "kyllä", kun oikeasti haluaisi vain sanoa "eiiii"."
– 29, hätiköidyt päätökset vaanivat minua joka kulman takana
"Naisten mielialat eivät vaihtele jatkuvasti näin yleisesti ottaen, tiedämme kyllä mitä haluamme. Ei tuollaista piirrettä voi yhdistää kaikkia naisia koskevaksi."
– 32, osaan päättää suuret kuviot, mutta pikkuasioita (kuten vaikkapa ravintola-annoksia) olen huono päättämään.
"Tosi vaikea sanoa, miksi mielialat vaihtelevat. Hormonit? En lähtisi tässä osoittelemaan syyttävällä sormella pelkästään naissukupuolta, sillä kyllähän miehilläkin mielialat voivat vaihdella. Näkisin, että mieliala vaihtuu yleensä jonkun ulkopuolisen ärsykkeen myötä (mitä joku sanoo/tekee), tuskin ne ihan tuulesta temmattuja ovat. Päätöksen tekemisen vaikeus on sitten asia ihan erikseen. Sen taustalla sanoisin olevan se, että nainen ei itsekään tiedä mitä haluaa. Pätee myös miehiin."
– 23, toisinaan vaikeuksia tehdä päätöksiä, mutta mielialat eivät vaihtele
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää