Koronarokotukset ovat jakautuneet Suomessa epätasaisesti. Osassa maata huomattavasti suurempi osuus väestöstä on saanut jo ensimmäisen koronarokotteensa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava rokoteasiantuntija Mia Kontio kertoo Viiden jälkeen -ohjelmassa, miten rokotteet jaetaan ympäri Suomen, ja miksi toiset osat maata saavat väestömäärään suhteutettuna enemmän rokotteita.
Haastattelussa hän kertoo, että keskeistä alkuvaiheen rokotteiden jaolle on kunnan hoitohenkilökunnan ja ikääntyneiden määrä. Myös kunnan koolla on vaikutusta.
Rokotusmäärät tulevat tasoittumaan tulevaisuudessa, kun Suomessa aletaan rokottaa koko väestöä.
Haastattelussa hän myös kertoo, milloin Suomessa ryhdytään rokottamaan muitakin kuin ikääntyneitä ja riskiryhmäläisiä. Voit katsoa haastattelun oheiselta videolta.