Mikko Ojanen, 64, on ollut syntymästään asti sokea. Hän kertoo, miltä joulu tuntuu ja tuoksuu.
Mikko Ojanen, 64, on ollut syntymästään asti sokea. Hän kuitenkin erottaa voimakkaat valokontrastit.
– Lapsena näin valoa, nykyisin en. Kattovalo pitää katkaisijasta tarkistaa, että onko valo päällä, Mikko nauraa.
Hän työskentelee Lappeenrannan seurakunnassa kappalaisena. Kappalainen on nimitys seurakunnan vakinaiselle papille. Mikon joulut kuluvat yleensä töissä.
– Yhden käden sormet riittävät oikein hyvin laskemaan, montako vapaata joulua on ollut. Joulu on tätä parasta työaikaa, Mikko vinkkaa.
"Joka vuosi voi ihmetellä, miten ihmiset tulevat kirkon täydeltä laulamaan"
Mikko vihittiin papiksi vuonna 1979, juuri joulun alla. Hänen joulunaikansa on työntäyteinen: täytyy miettiä puheita, valmistella muita töitä. Mikko harrastaa klassista laulua, ja usein joululaulut vievät mukanaan esiintymään.
– Kyllä joulu on tärkeä. Siihen liittyy monia muistoja, juurikin se, kun ensimmäinen työviikko oli joulun aikaan. Nykyinen koirani tuli meille kahdeksan vuotta sitten, joulukuun toisena päivänä. Nuorin lapsistani syntyi vuonna 1996, ja juuri siihen vuoteen sattui vapaa joulu, Mikko muistelee.
– Kauneimmat joululaulut tietysti ovat tärkeitä. Joka vuosi voi ihmetellä, miten ihmiset tulevat kirkon täydeltä laulamaan sekä vanhoja että uudempia joululauluja.
Lämmin tunnelma ja vahvat, jouluiset tuoksut
Sokeat ja näkövammaiset viettävät joulua samalla tavalla kuin kaikki muutkin: on joulukuusi koristeineen, juhla lauluineen ja tarjoiluineen. Ainoa ero on se, ettei joulua näe silmin.
Entä muut aistit? Miltä joulu tuoksuu?
Mikko pohtii hetken ja vastaa sitten: ainakin piparkakuilta ja kanelilta, talvisilta mausteilta ja jouluglögiltä.
– Tuoksuja on niin monenlaisia. Sellainen vahva, talveen sopiva tuoksu. Eivät joulukukat niinkään, mutta se jouluruokien tuoksu. Olen siitä hassu tyyppi, että tykkään lipeäkalasta. Sen maustepippurin tuoksu on oikein vahva. En osaa hirveän tarkkaan eritellä. On sellainen lämmin tunnelma talven keskellä ja vahvat, jouluiset tuoksut, hän kuvailee.
Miltä joulu tuntuu?
Fyysisesti joulu tuntuu täydeltä mahalta. Lämpimältä, kun saa tulla sisälle lämpimään pakkasesta.
– Joulu tuntuu mukavalta, kun on tuttuja joululauluja, saa laulaa niitä. Joulu tuntuu hyvin lämpimältä, kun esimerkiksi palvelutalossa on pienessä tilassa paljon porukkaa, ihmiset laulavat mielellään ja ovat hyvin iloisia, kun heidän kanssaan tullaan laulamaan ja pitämään joulupuhe, ehkä jouluevankeliumikin luetaan. Joulu tuntuu lämpimältä ja yhteisöllisyydeltä. Ja joulusaunalta tietysti myös, Mikko kuvailee.
– Ja kun hautausmaalla ollaan, hautausmaan hartaudessa joulu tuntuu palelevilta varpailta, joskus tuulelta ja viimalta. Yhteisölliseltä, kun lauletaan ”Maa on niin kaunis”, tai ”Enkeli taivaan”.
"Sokeushan ei ole pimeyttä"
Mikon perhe on näkevä. He koristelevat kodin jouluun ja kuvailevat Mikolle, miltä kotona näyttää. Omassa kodissa asioita ja esineitä voi kosketellakin.
– Jouluvalot ovat minulle sama kuin jos on kirkas lamppu, tai kirkas auringonpaiste. Kynttilän liekistäkin voi tulla silmiin aistimusta. Valo on valoa. Se on se keskeisin asia. Sokeushan ei ole pimeyttä, kuten useasti kuvitellaan, Mikko kuvailee.
– Varsinkin aikuisena sokeutuneet voivat tämän vahvistaa. On eri asia, jos näkee valon, tai jos on pilkkopimeässä. Valo tuntuu kirkkaalta, lämpimältä, voimakkaalta. Ei sitä sen kummemmin pysty kuvailemaan.
"Ihmiset yrittävät ja vilpittömästi ovat muutaman päivän hyviä toisilleen"
Mikolle tärkeintä joulussa on yhteisöllisyys.
– Ihmiset ovat aika tiukkoja ja elävät monen näköisissä paineissa. Yleensä, jos on monella raskaat työt, huvitkin voivat olla aika raskaita. Mutta sellainen yllättävä lapsenmielisyys, ihmiset yrittävät ja vilpittömästi ovat muutaman päivän hyviä toisilleen ja luovat sellaista joulumieltä. On se minusta aika harvinaista. Kyllä se puhuttelee. Ihmiset koittavat tuoda parhaan puolensa itsestään esiin.
Jouluyönä Mikko kävelee mielellään opaskoiransa Ropon kanssa kirkkoon töihin. Silloin joulu saattaa koskettaa tunnullaan.
– En sellainen ihminen ole, että olisin kauhean pettynyt, jos kaikki ei joulun aikaan menekään ihan kuin toivoo. Jos on kiirettä eikä pääsekään siihen joulun tunnelmaan. Kyllä se jossain vaiheessa sitten kolahtaa. Vaikka se, että koiran kanssa kävelee yömessusta hiljaisessa lumisateessa kotiin, tai jouluaamun kirkosta. Viimeistään siinä tulee joulun tuntu, Mikko sanoo.
Koirakin saa oman, pienen pakettinsa
Ropo on Mikon koirista jo viides. Kun Mikko tekee jouluyön töitä, myös Ropo valvoo vierellä.
– Eihän se koiralle vapaapäivä ole. Jos olen aattona töissä, koirakin on töissä. Kun minulla on vapaa, silläkin on vapaa. Toki jouluiltana, vaikka menisin yömessuun töihin, ehditään jouluruoat nauttia ja lahjat jakaa. Ja koirakin saa oman, pienen nakkipakettinsa, Mikko sanoo.
– Koiran joulunodotus on myös tärkeää. Se saa pienen paketin jouluaattona itse avattavaksi. Ropo on aina vähän tohkeissaan siitä, mitä tapahtuu.
Jouluillaksi muu perhe jää pelailemaan seurapelejä. Silloin Mikko lähtee koiran kanssa kävelemään.
– Se on hieno kävely. Jos yöllä tulee käveltyä takaisin kotiin, kun öisessä tai varhaisessa jouluaamussa koiran kanssa kävelee, se on hieno kokemus. Koira on innokas menemään, lunta on kinostunut. Se on omanlaisensa jouluvaellus.