Kultaseppämestari Mika Tarkkanen elää mukana ihmisten suurimmissa iloissa. Hän suunnittelee kihla- ja vihkisormuksia, vuosipäivälahjoja ja upeita yllätyksiä. Tänä vuonna hänen sormuksensa palkittiin vuoden kauneimpana. Tarkkanen ei kuitenkaan ole lapsuuden unelma-ammatissaan. Hän innostui työstään vuosien varrella.
Kun Mika Tarkkanen oli pieni poika, hän vietti kaikki päivänsä kultaseppämestarina työskennelleen isänsä verstaalla. Vielä teini-iässä Tarkkanen ei ollut innostunut seuraamaan isänsä jalanjälkiä, mutta sittemmin hänkin ryhtyi kantamaan samaa titteliä. Kultaseppämestari pyörittää nykyään isänsä perustamaa yritystä.
– Lukion jälkeen isäni halusi minut verstaalle töihin. Ajattelin, että no, katsotaan mitä tapahtuu. Aina voi lähteä pois.
Tarkkanen kuitenkin jäi. Vuosien varrella työ muuttui mukavammaksi ja haastavammaksi, asiakkaita riitti ja työstä tuli myös tunnustusta. Tarkkaselle tärkein on kuitenkin tänä vuonna tullut Vuoden kaunein sormus -palkinto.
– Ihmiset päättivät voittajan, ei raati. Se merkitsee enemmän kuin mikään muu tunnustus, Tarkkanen iloitsee.
Pienet pajat lisääntyneet lähivuosina
Kun elämän onnellisin hetki on käsillä, ihmiset kääntyvät Tarkkasen puoleen. Mies kartoittaa asiakkaiden toiveet, ja sen jälkeen hän ryhtyy muotoilemaan niitä esineeksi. Tarkkanen kokee, että on etuoikeus olla myymässä kihla- ja vihkisormuksia tilaustyönä.
– Myin eräälle parille kihlasormukset ja sen jälkeen vihkisormukset. He muuttivat Amerikkaan, ja juuri viime viikolla näin toisen osapuolen isän. Hän totesi, että Mika niissä sinun sormuksissa oli rakkauden taikaa, nyt minusta on tullut isoisä. Kaikki onnistui siis siinä jutussa, Tarkkanen iloitsee.


