Mika Salo näkee Max Verstappenin uhkaukset taustana rangaistukselle: ”Eiköhän FIA halua laittaa hänet aisoihin”

Max Verstappenille langetettu erikoinen rangaistus yhdyskuntapalveluksesta on jonkin sortin ennakkotapaus, jolla F1-tuomaristo haluaa suitsia hollantisen uhkaavaa käytöstä, arvioi paljon FIA:n tuomarin tehtäviä hoitava Mika Salo.

Verstappen kävi Brasilian F1-kisan jälkeen käsiksi Esteban Oconiin, joka pilasi hänelle järjestymässä olleen voiton aiheuttamalla kolarin loppupuolella kilpailua. Ocon oli jäänyt tuossa vaiheessa jo kierroksen perään kärkiautosta.

Kansainvälinen autoliitto FIA kutsui kaksikon tuomariston kuultavaksi ja langetti lopulta Verstappenille kaksi päivää yhdyskuntapalvelusta kilpakumppanin fyysisen koskemattomuuden loukkaamisesta.

Mika Salo kertoo, että tuomaristolla on käytettävissään ohjeisto viiden vuoden ajalta, mutta tässä tapauksessa oltiin varsin poikkeuksellisen rikkeen äärellä. Väkivalta ei vain kuulu lajiin, joten rangaistus oli sitä myötä aiheellinen.

– Säännöissä lukee, että kanssakilpailijan koskemattomuutta ei saa (loukata), mutta siitä ei ole mitään ennakkotapausta moneen vuoteen, että joku olisi käynyt toisen kimppuun, Salo kertoo.

– Se oli ihan typerä veto Verstappenilta mennä tönimään, että eiköhän FIA nyt halua laittaa hänet aisoihin, hän näkee.

Salon mukaan rangaistus tuskin oli perua vain tämän kisan jälkeisistä tapauksista. Verstappen on esittänyt uhkailevaa käytöstä jo aiemmin niin vastustajia kuin esimerkiksi mediaa kohtaan.

– Verstappenilla on ollut aika paljon näitä lausuntoja, että tekisi mieli lyödä jotain tai käydä jonkun kimppuun. Hän on aika useassa kisassa sanonut tätä vastaavaa. Eiköhän hänelle nyt yritetä saada se päähän, ettei tuollaisia asioita sanota eikä tuollaisia asioita tehdä, Salo linjaa.

Oconilla oikeus ohitukseen, mutta toteutus huono

Esteban Ocon sai puolestaan kymmenen sekunnin aikarangaistuksen. Säännöt sallivat kierroksella ohitetullekin oikeuden nousta takaisin samalle kierrokselle, jos vauhti siihen riittää, mutta tällä kertaa Oconin harkintakyky petti taistelun kovuuden suhteen.

– En tiedä, mitä he ovat siellä käyneet läpi, mutta muistan vastaavista tilanteista, että tuo on periaatteessa maksimirangaistus, joka voidaan antaa kolarin aiheuttamisesta. Sitten voi tietysti mennä lisenssipisteitä lisäksi, Salo sanoo.

– Ocon yritti vain ottaa itsensä takaisin samalle kierrokselle kuin johtoauto, mutta vähän tyhmästi kyllä kieltämättä, ja pilasi Verstappenin voiton ihan täysin. Noin kävi sitten, ei voi mitään.

Lue myös:

    Uusimmat