Mika Salminen aikoo väistyä julkisuudesta, kun korona hellittää – pitkäaikainen harrastus auttaa jaksamaan

THL:n johtaja Mika Salminen sanoo odottavansa hartaasti koronakriisin väistymistä. Tuolloin hän aikoo jättäytyä pois julkisuudesta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvallisuusosaston johtajana toimivaa Mika Salmista on useaan otteeseen sanottu Suomen kiireisimmäksi mieheksi. 

Salminen on vastaillut yli vuoden ajan loputtomiin koronakriisiä koskeviin kysymyksiin.

– Kiireisimmästä en tiedä, mutta ihan tarpeeksi kiireinen olen ollut, Salminen naurahtaa.

Kesäkuun toisella viikolla Salmisen kesäloma on jo ohitse.

– Pidin lomani jo hieman aiemmin, jotta muut voivat olla kesällä lomailla, Salminen naurahtaa. 

Salminen hoitaa loppukesän ajan työnsä Helsingin lähistöllä sijaitsevalta vapaa-ajan asunnoltaan käsin silloin, kun se on mahdollista.

– Tämä varmaakin jää päälle. Suomessa on koronaepidemian aikana otettu jättiaskeleita siihen, että etätyöt toimivat ihan toisella tavalla kuin ennen. 

"Ihmiset alkoivat olla kuormittuneita"

THL keskitti jo koronakriisin alussa julkisen tiedottamisen ja mediaesiintymiset muutamalle organisaation johtohenkilölle. Tehtävä lankesi terveysturvallisuusosaston johtajana toimivalle Salmiselle.

– Onhan tämä poikkeuksellista ollut. Tämä on kuitenkin työ, jossa kaikkeen on pitänyt varautua.

Vastikään THL joutui linjaamaan, että esimerkiksi mediahaastatteluita ei lähtökohtaisesti anneta viikonloppuisin.

– Se oli tarpeen, koska ihmiset alkoivat olla aika kuormittuneita. Normaalistihan viikonlopun tulisi olla viikonloppu ja työaika on työaikaa. Toki jos on erityisen kriittistä niin totta kai olemme tavoitettavissa.

"Olen oppinut erottamaan työn ja vapaa-ajan"

Salminen sanoi jo viime vuoden lopulla, että haluaa ehkä jälkikäteen unohtaa koko poikkeuksellisen vuoden.

Edelleen Salminen luonnehtii kulunutta vuotta ja koronakriisin mukanaan tuomaa julkisuutta "poikkeukselliseksi ajaksi".

Pitkittyneestä koronakriisistä ja sen mukanaan tuomasta kiireestä ja julkisuudesta Salminen kertoo selvinneensä kohtuullisen hyvin.

– Olen oppinut erottamaan työn ja vapaa-ajan. Se on selvästi tärkeää. Erityisesti loma-aikoina olen pyrkinyt siihen, että muut hoitavat. Ja niinhän he ovat tehneetkin

Salminen rentoutuu vapaa-ajallaan lukien sekä pitkäaikaisen parvekeviljelyharrastuksen parissa.

Fyysisestä kunnostaan Salminen huolehtii pyöräillen töihin silloin, kun se on mahdollista.

– Onneksi taloyhtiössämme on pieni kuntosali, jota käytän toisinaan.

Julkisuus saa jäädä

THL:n terveysturvallisuusosaston johtajan työhön ei normaalioloissa kuulu mediaesiintymisiä tai -haastatteluja ainakaan siinä määrin, kuin mitä koronakriisi on tuonut mukanaan.

Salminen sanoo aikovansa väistyä julkisuudesta, kun koronakriisi on ohitse. Hän toivoo muiden suomalaisten tavoin jo paluuta normaaliin.

– Kyllä sitä varmasti kaikki suomalaiset odottavat ja minä muiden joukossa. Onneksi nyt näyttää hyvältä. Juhannuksena ei ehkä täyttä lomaa saada koronasta ainakaan koko maailman tasolla, mutta tilanne näyttäisi olevan varsin rauhallinen.

Salmisen loppukesä kuluu töiden merkeissä. Juhannusta hän aikoo viettää lähipiirin kesken. Hieman normaalia rauhallisempaa juhannusta hän toivottaa myös muille suomalaisille.

– Suosittelen viettämään juhannusta niin lähellä normaalia kuin mahdollista. Olosuhteista riippuen on hyvä pitää porukka pienempänä kuin normaalisti. Toki, jos tilanne on vielä paljon parempi kuin nyt, ei koronaa juuri tarvitse miettiä.

Lue myös:

    Uusimmat