Mika Aaltola ei lähde presidenttikisaan

Minkä puolueiden kutsuun voisit vastata? Mika Aaltola vastaa tiukkaan uteluun presidenttiehdokkudesta 1:23
Näin Mika Aaltola kommentoi presidenttiehdokkuutta Viiden jälkeen -ohjelmassa lokakuussa.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja reagoi Helsingin Sanomissa lauantaina julkaistuun henkilökuvaan itsestään.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola toppuuttelee puheita hänen mahdollisesta presidenttiehdokkuudestaan.

–  Presidentin vaaleihin en aio, Aaltola kirjoittaa verkkopalvelu Twitterissä.

Hän reagoi Helsingin Sanomissa lauantaina julkaistuun henkilökuvaan itsestään.

Ulkopolitiikkaa ja Ukrainan sotaa aktiivisesti kommentoivan Aaltolan nimi on noussut esille kuluvan vuoden presidenttigallupeissa. Lokakuussa Ilta-Sanomien presidenttigallupissa 44 prosenttia vastaajista kertoi, että saattaisi kuvitella äänestävänsä Aaltolaa. Hän ohitti niukasti ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) ja Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin (kesk.) ja oli kyselyn suosituin ehdokas.

Aaltola on sanonut pitävänsä ehdokkuuttaan hyvin epätodennäköisenä, mutta hän ei suoranaisesti ole kieltäytynyt siitä. Hän on perustellut ehdottoman kieltäytymisen puutetta tasavaltalaisuudella.

Toista peräkkäistä kauttaan presidenttinä toimivan Sauli Niinistön seuraaja valitaan alkuvuonna 2024.

Mika Aaltola presidenttisuosikki IS:n kyselyssä – miten näin pääsi käymään? 10:34
Katso myös: Mika Aaltola presidenttisuosikki IS:n kyselyssä – miten näin pääsi käymään?

Lue myös:

    Uusimmat