Miia Nuutila eroaa miehestään lähes 20 avioliittovuoden jälkeen

Maajussille morsian -ohjelman juontajana tunnettu Miia Nuutila eroaa aviomiehestään.

Näyttelijä-juontaja Miia Nuutilan, 42, avioliitto on tullut tiensä päähän. Helsingin käräjäoikeudesta kerrotaan MTV.fille, että Miia ja hänen puolisonsa Kari Nenonen ovat päätyneet hakemaan avioeroa kesäkuun alussa.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kotilääkäri-lehti, jonka mukaan eroa on tehty jo pitkään.

– Eroamme Karin kanssa hyvissä väleissä, ystävinä, Nuutila sanoo lehdessä Seuran siteerauksen mukaan.

Pariskunnalla on kaksi lasta.

Miia Nuutila on juontanut pitkään MTV3-kanavan Maajussille morsian -ohjelmaa. Lisäksi hänet tunnetaan näyttelijänä, ja nykyisin myös energiahoitajana ja henkisenä valmentajana.

Elämänmuutos käynnistyi muutama vuosi sitten

Syksyllä 2013 hän kertoi MTV.fille, että elämässä on meneillään isoja muutoksia.

– Meillä on ollut isoja elämänmuutoksia viime aikoina. Muutimme juuri vähän aikaa sitten, ja lapset vaihtoivat kouluja sen takia. Aika moni asia on muuttunut, mutta perhe on sama, Nuutila sanoi hymyillen.

Meditaatiosta ja joogasta kiinnostunut nainen kertoi tuolloin aloittaneensa henkiseen kasvuun tähtäävän koulutuksen, muttei suunnitellut hankkivansa siitä uutta ammattia itselleen.

– Olen aloittanut henkisen koulutuksen. En ole suunnitellut valmentajaksi ryhtymistä, sillä se menisi taas suorittamisen puolelle, hyväntuulinen juontaja sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat