Eduskunnassa ei tätä nykyä juuri ehditä päiväunille. Ei ainakaan, jos puolueiden eduskuntaryhmien pääsihteereihin on luottaminen. Muutama vuosi sitten kansanedustajille hankitut torkkupeitot ovatkin päätyneet osin uuteen käyttöön.
MTV3 Uutiset kysyi kansanedustajien nokkaunista sen jälkeen, kun yli 8 000 euroa kuukaudessa tienaava Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen oli Kodin Kuvalehdessä kertonut ottavansa työpaikallaan kymmenen minuutin unia.
Useamman eduskuntaryhmän pääsihteerin vastaus MTV3 Uutisten tiedusteluun oli, etteivät kansanedustajat juuri työmaallaan uinaile.
– Sen sijaan pikainen lepohetki napataan tien päällä junassa tai lentokoneessa, jos se vain on mahdollista päivän aikana tai työmatkalla, kertoo kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteeri Laura Manninen.
Samalla linjalla on kristillisdemokraattien pääsihteeri Markus Kalmi.
– Meidän edustajamme ovat sen verran kiireisiä, ettei heillä ole aikaa torkutella.
Missä luuraavat torkkupeitot?
Kansalaiset, tutkijat ja lopulta kansanedustajat itsensäkin närkästyttäneet eduskuntaan muutama vuosi sitten hankitut torkkupeitot ovat siis mitä ilmeisimmin jääneet vaille käyttöä. Arkadianmäellä työskentelevät ovat kuitenkin eri mieltä.
Arvonlisäverotta 23 835 euroa maksaneet 210 torkkupeittoa ovat edelleen osana sisustusta eli tehtävässään, johon ne alun perin tarkoitettiin.
Rkp:n eduskuntaryhmän pääsihteeri Björn Månsson kuitenkin arvelee, että eräiden huoneiden vetoisuudesta johtuen peitot ovat saattaneet päätyä myös väliaikaisiksi hartiahuiveiksi.
Osan peitoista epäillään jopa kadonneen.
Liian lyhyet sohvat
Myös Månsson huomauttaa, ettei ainakaan heidän väellään ole aikaa päiväuniin. Lisäksi hän arvioi, että edustajien työhuoneiden sohvat ovat siinä määrin miniatyyrimallia, ettei normimittainen suomalainen taitu niille kovinkaan helposti nokkaunille.

