Migri: Erityisen haastaville turvapaikanhakijoille ei omaa keskusta – tarjolle tehostettua tukea
Helsingin, Turun ja Oulun vastaanottokeskuksissa aloitetaan tehostetun tuen antaminen erityisen haastaville turvapaikanhakijoille.
Erityisen haastavilla turvapaikanhakijoilla tarkoitetaan henkilöitä, joilla on esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelmia, tai jotka käyttäytyvät aggressiivisesti tai merkittävän häiritsevästi vastaanottokeskuksen asukkaita tai työntekijöitä kohtaan.
Julkisuudessa puhuttiin aiemmin suunnitelmista perustaa näille turvapaikanhakijoille oma keskus. Maahanmuuttovirasto (Migri) ja poliisihallitus päätyivät tekemässään selvityksessä kuitenkin siihen, että erityisen haastaville turvapaikanhakijoille perustettavan keskusten sijaan parempi vaihtoehto on vastaanottokeskusten henkilökunnan ammattitaidon vahvistaminen.
Häiritsevästi käyttäytyvien turvapaikanhakijoiden keskittäminen voi aiheuttaa itsessään suuren riskin. Migrin mukaan merkitsevää häiriökäyttäytymistä esiintyy varsin harvoin.
Asiakas siirretään muualle tehostetun tuen ja ohjauksen piiriin vain, jos siihen on todella merkittävä tarve, eivätkä hakijan oman keskuksen resurssit enää riitä.
Vastaanottokeskuspaikkoja vähennetään
Maahanmuuttovirasto vähentää vastaanottokeskusten majoituspaikkoja noin 1100 paikalla tämän vuoden elokuuhun mennessä. Taustalla on turvapaikanhakijamäärän vähentyminen.
Vastaanottokeskuksissa on tällä hetkellä noin 16 000 majoituspaikkaa.
Vähennysten johdosta toimintansa lopettavat kokonaan seuraavat vastaanottokeskukset: Aikuisten ja perheiden vastaanottoyksiköt:
Yksintulleiden alaikäisten vastaanottoyksiköt:
|
Uusimmat
-
05:23
Kanadan pinta-alasta yli 3 miljoonaa hehtaaria on palanut – varoitus historian vakavimmasta maastopalokaudesta
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seurasi sotaa 5.6.2023
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
Lataa lisää