Miesvalta jyrää oppikirjoissa, opettaja huolissaan vähemmistöistä: "Jos poikkeaa rooleista, on pulassa"

7:07

Huomenta Suomessa torstaina vieraili opettaja ja kirjailija Elina Tuomi. Hän muistuttaa, että poikien ja tyttöjen lisäksi koulussa pitäisi huomioida muunsukupuoliset sekä seksuaali- että muut vähemmistöt.

Lapsi oppii tunnistamaan sukupuolensa jo varhain, päiväkoti-iässä. Tällöin hän ryhtyy muodostamaan käsitystään siitä, millainen tulee olla ollakseen hyvä tyttö tai hyvä poika.

– Se jatkuu koulussa, jossa on paljon paineita toteuttaa itseään ja esittää sukupuolta niin, että on suosittu ja menestyy, Elina Tuomi sanoo.

– Jos poikkeaa rooleista, on pulassa. Ei ikään kuin kuulu joukkoon, ja voi tuntea olevansa erillään muista.

Yksilöimistä sukupuolittamisen sijaan 

Sen sijaan, että lapset nähtäisiin sukupuolensa edustajina, heidät pitäisi nähdä ihmisinä, yksilöinä.

Pelkkä sukupuoli kun harvoin vaikuttaa esimerkiksi koulumenestykseen: niin tytöt kuin pojatkin voivat olla huippuoppilaita tai alisuoriutujia, Tuomi huomauttaa.

Opetusmateriaalia tasa-arvoisemmaksi 

Monet sukupuoliroolit ovat koulumaailmassa jo murtuneet. Esimerkiksi käsitöitä ei enää jaeta ”tyttöjen tekstiilitöihin” ja ”poikien puukäsitöihin”. Tytöt ja pojat myös osallistuvat samoille liikunnatunneille.

Jotain olisi vielä tehtävää – opetusmateriaalien saralla.

– Edelleen materiaalit ovat miesvoittoisia. Miehillä on enemmän mahdollisuuksia toimia, heitä näkyy eri ammateissa, moni asia kerrotaan miesten ja miesten tarinoiden kautta miesten kirjoittamina, luettelee Tuomi.

Tosin tämäkin on pikkuhiljaa muuttumassa – naisten osalta. Heitä näkyy opetusmateriaaleissa yhä enemmän. Tuomi kuitenkin näkee vielä katseen avartamisen varaa opetusmateriaalien tekijöiltä.

– Eniten olen huolissani, ettei siellä näy muunsukupuolisia tai seksuaalisia vähemmistöjä. Saamelaisistakaan ei juurikaan ole tietoa peruskoulussa.

***

8:52

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja