Mies vainosi ex-kumppaniaan ja uhkasi repiä naisen pään irti – tuhosi kodin irtaimiston ja poltti lopulta asunnon maan tasalle

Mies vainosi ex-puolisoaan eron jälkeen, rikkoi tämän kaiken irtaimiston ja poltti lopulta pariskunnan yhteisen asunnon. Oikeus passitti 37-vuotiaan miehen vankilaan kolmeksi vuodeksi ja määräsi hänet maksamaan yli 280 000 euron vahingonkorvaukset.

Rikossarja tapahtui vuosien 2021 ja 2022 aikana Tampereella.

Pariskunnan yhdessä asuminen päättyi riitaisaan eroon, jonka jälkeen mies alkoi vainota ex-puolisoaan. Naisen kertoman mukaan mies soitti hänelle toistakymmentä kertaa päivässä ja lähetti sekä viestejä että sähköpostiviestejä.

Nainen kielsi miestä ottamasta häneen yhteyttä, mutta kiellot eivät miestä hillinneet. Mies nimitteli ja uhkaili naista yhteydenotoissaan.

Syyttäjän mukaan mies uhkasi esimerkiksi repiä naisen pään irti. Hän myös toistuvasti tarkkaili naista, soitti naisen läheisille ja urkki tietoja naisesta. Lisäksi mies kävi etsimässä naista tämän sukulaisten luota.

Kun nainen esti miehen numeron, mies hankki uusia numeroita ja soittelu sekä viestipommitus jatkui niiden kautta.

Naapuri luuli remontiksi

Joulukuussa 2021 pari selvitteli välejään huutamalla yhteisessä rivitaloasunnossaan Tampereella. Meteli oli niin kova, että naapuri kiinnitti huomiota siihen.

Naapurin mukaan naisen poistuttua asunnolta mies jatkoi yksin huutamista. Naapuri kuvaili oikeudessa, että tämän jälkeen asunnosta alkoi kuulua remontoinnin ääniä kuten pauketta ja hakkaamista.

Tosiasiassa mies ei kuitenkaan remontoinut asuntoa vaan rikkoi sitä. Hän hajotti asunnon kiinteää ja irtainta kalustusta, särki ikkunoita, hakkasi seinät ja ovet rikki sekä rikkoi tavaroita.

Kun nainen oli mennyt asuntoon hakemaan tavaroitaan, koko asunto oli valtavan kaaoksen vallassa. Tavarat oli rikottu ja levitetty ympäriinsä.

Mies kiisti hajoittaneensa asuntoa. Hänen mukaansa pari oli riidellessään yhdessä rikkonut asunnon.

Keski-Suomen käräjäoikeus totesi, että valokuvien perusteella asunto ja siellä ollut irtaimisto oli rikottu käytännössä täysin. Oikeus ei uskonut, että moiset vahingot syntyisivät tavanomaisen riitelyn yhteydessä.

Tuhoaminen kohdistui myös miehen itsensä omsitamaan irtaimistoon.

Tulipalotuhot myös naapuriin

Pantuaan pariskunnan yhteisen kodin palasiksi mies kävi kolme kertaa naisen kimppuun eri tilanteissa. Nämä teot oikeus katsoi pahoinpitelyiksi.

Noin kuukauden kuluttua asunnon hajoittamisesta mies päätti polttaa asunnon. Mies oli jäänyt asumaan asuntoon, nainen oli tässä vaiheessa muuttanut jo pois.

Palotutkinnassa jäi epäselväksi, mistä palo sai alkunsa, mutta luonnollista syttymissyyttä sille ei löytynyt. Mies itse väitti, että palo olisi syttynyt makuuhuoneen patjoista.

Makuuhuoneesta ei kuitenkaan löytynyt mitään, mikä olisi voinut sytyttää patjat palamaan vahingossa. Palonsyytutkinnassa patjoja ei saatu syttymään muutoin kuin erikseen sytyttämällä.

Oikeus katsoikin, että ainoa varteenotettava syttymissyy oli se, että mies sytytti palon tahallaan.

Miehen ja hänen ex-puolisonsa omistama rivitaloasunto tuhoutui palossa täydellisesti. Myös naapurin asunto kärsi vakavia savu- ja vesihaittoja niin, että naapurin perhe joutui muuttamaan remontin ajaksi evakkoon  useiksi kuukausiksi.

Näiden tapahtumien jälkeen nainen sai lähestymiskiellon ex-miehelleen. Mies kuitenkin rikkoi kieltoa useaan kertaan.

Oikeus totesi miehen syylliseksi vainoamiseen, vahingontekoon, tuhotyöhön ja kahdeksaan muuhun vähäisempään rikokseen.

Lue myös:

    Uusimmat