Kolmekymppinen mies tuomittiin Hartolan murhapoltosta syyntakeettomana

Hartolassa kuoli yksi ihminen tahallaan sytytetyssä rivitalopalossa maaliskuussa. Käräjäoikeus tuomitsi palon sytyttäneen miehen syyntakeettomana tehdystä murhasta.

Opintiellä tapahtuneessa tulipalossa kuoli noin viisikymppinen mies. Pelastuslaitos sai ilmoituksen palosta perjantaina 5. maaliskuuta iltapäivällä.

28-vuotias mies otettiin kiinni lähistöltä. Miestä syytettiin käräjillä murhapoltosta. Hän ja vainaja olivat toisilleen tuttuja pitkältä ajalta.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus katsoo tänään antamassaan ratkaisussa, että vuonna 1992 syntynyt mies syyllistyi sekä tuhotyöhön että murhaan syyntakeettomana. Mies jätettiin tuomitsematta rangaistukseen. Sen sijaan hän on tahdosta riippumattomassa psykiatrisessa sairaalahoidossa.

Mielentilalausunnon mukaan miehen kyky ymmärtää tapahtumia on ollut tulipalon aikaan ratkaisevasti alentunut. Mies on kärsinyt psykoosisairaudesta.

Mies oli sytyttänyt rivitaloasunnon palavalla nesteellä ja poistunut itse paikalta. Asuntoon jäänyt mies oli niin päihtynyt, ettei pystynyt pelastautumaan.

Tekoaikaan muissa palon vuoksi vaurioituneissa asunnoissa oli yhteensä viisi ihmistä, mutta he onnistuivat pääsemään asunnoista ajoissa ulos.

Tuomio ei ole lainvoimainen, eli siihen voi yrittää hakea muutosta hovioikeudesta. Tuomittu mies on kiistänyt syytteet tuhotyöstä ja murhasta.

Lue myös:

    Uusimmat