Michael Schumacherista julkaistiin aiemmin näkemätön haastattelu – muistelee Mika Häkkisen kanssa elettyjä taisteluita

Michael Schumacherin perhe on antanut julkaista F1-tähden tähän asti näkemättömän haastattelun tämän 50-vuotissyntymäpäivän alla.

Videolla Mika Häkkisen ja Michael Schumacherin mestaruuden varmistaneita kisoja Japanin Suzukasta.

Schumacher täyttää 50 vuotta tulevan tammikuun kolmantena päivänä. Hän loukkaantui vakavasti joulukuussa 2013 ja on ollut siitä lähtien julkisuudelta piilotettuna.

Nyt julkaistu kymmenen kysymyksen ja vastauksen haastattelu löytyy Schumin omilta nettisivuilta yksittäisiksi videoiksi pätkittynä. Se on tehty 30. lokakuuta vuonna 2013 eli vain kaksi kuukautta ennen hänen loukkaantumistaan lasketteluonnettomuudessa.

Yhdessä vastauksessaan Schumacher antaa kunniaa pitkäaikaiselle vastustajalleen Mika Häkkiselle, kun häneltä kysytään vastustajaa, jota hän on kunnioittanut eniten.

– Eniten kunnioittamani kaveri näiden vuosien aikana oli ehdottomasti Mika Häkkinen. Mahtavia taisteluita, mutta suhteemme oli vakaa ja henkilökohtainen, Schumacher lausuu.

Schumacher kuvailee Häkkisen lyömistä kauden 2000 mestaruustaistelussa tunteikkaammaksi mestaruudekseen F1:ssä.

– Tunteikkain mestaruus oli epäilemättä oli Suzukassa 2000 Ferrarin kanssa. Ferrari oli ollut 21 vuotta ilman mestaruutta ja minä olin epäonnistunut siinä neljä vuotta.

– Sitten voitimme viimein poikkeuksellisen kisan, ja mahtavan maailmanmestaruuden, Schumacher kommentoi.

Lue myös:

    Uusimmat