Michael Monroe kertoi Studio55.fi-ohjelmassa, miten hän kipusi Suomen ahdasmielisistä piireistä rock-tähdeksi. Matkalla mies joutui elämään kadulla ja hautaamaan ystävänsä, mutta nyt hänen musiikkiaan ylistetään. Energinen Monroe uskoo, että viisikymppisenä ihmisellä on ne kasvot, jotka ansaitsee.
– Me oltiin, mitä me oltiin. Uskoin, että me ollaan tarpeeks hyviä, että sillä toimeen tulee. Mutta ei mulla ollu hajuukaan tulevaisuudesta. Ajattelin, että hyvä, jos tsäkällä elää 25-vuotiaaksi, Michael Monroe muisteli uransa alkua lähetyksessä.
Hanoi Rocks saavutti lopulta menestystä ympäri maailmaa. Monroe myöntää, että heidän uskalluksensa ja itseluottamuksensa lähteä maailmalle 1980-luvun alussa oli hyvin epäsuomalaista.
– Ihmettelen sitä, minkä takia Suomessa on se mentaliteetti, että "eihän me nyt sinne, eihän me osata kieltäkään puhua, turha yrittää". Sit jos joku on menestyksekäs, toiset on kateellisia: yrität sä olla jotain, oot sä muka parempi kuin mä? Se on ihme nälvimistä.
– 70-luvun lopulla jos oli vähänkin pidempi tukka tai erinäköinen, täällä ei pystynyt kävelemään kadulla, kun 30 diinaria hyppäs kimppuun. Pääasia oli, että me päästiin pois Suomesta niin kauas kuin mahdollista. Täällä ei saanut olla oma itsensä. Tuli turpaan, jos oli vähänkin erilainen siihen aikaan. Kuusi kuukautta minä ja Sammy ja Nasty asuttiin kodittomina pummeina Tukholman kaduilla, Monroe kertoi.
Rock'n'roll pitää nuorena
Hanoi Rocksin lopullinen läpimurto jäi saavuttamatta, kun toisen singlen nimi kääntyi ennustukseksi: rumpali Razzle kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1984.