USA, 2002. Ohjaus: Barry Sonnenfeld. Käsikirjoitus: Robert Gordon, Barry Fanaro. Kuvaus: Greg Gardiner. Leikkaus: Steven Weisberg, Richard Pearson. Tuotanto: Walter F. Parkes, Laurie MacDonald. Pääosissa: Will Smith, Tommy Lee Jones, Lara Flynn Boyle. Kesto: 85 min. Levittäjä: Columbia Tristar Egmont.
Kun USA:n valtion epävirallisen laitoksen mustiin pukeutuneet tyylikkäät miehet esittelivät vuonna 1997 valkokankaalla strategioitaan ulkoavaruudesta tulleen uhan tutkimiseksi ja kukistamiseksi, menestys oli mieletön. Ohjaaja Barry Sonnenfeld ja päänäyttelijät Tommy Lee Jones ja Will Smith saatiin houkuteltua jatko-osaan, kuulemma varsin huomattavalla rahasummalla. Uutta raikasta vitsailtavaa ei kakkososaan ole kuitenkaan löytynyt.
Agentti Koo (Tommy Lee Jones) palasi ykkösosan lopussa normaalielämään ja pyyhkäisi samalla muististaan kaiken, mikä viittasi entiseen huippusalaiseen tehtävään. Kakkososan paholainen on Serleena, seksikkään alusasumallin nahkoihin pujahtanut Kylothia-planeetan olio, jota näyttelee Lara Flynn Boyle. Serleena metsästää maapallolta Zarthan Valoa ja uhkaa siten koko galaksin olemassaoloa. Avain totuuteen löytyy vain agentti Koolta, jonka turvallinen rutiinityö USA:n postilaitoksen virkailijana saa jäädä valtion ja koko maapallon edun nimissä.
Jälleen erilaiset hahmot muuttavat olomuotoaan; ihmisiä haihdutetaan ilmaan ja muistia manipuloidaan edestakaisin. Romantiikkaakin väreilee ilmassa, ja agentti Jii (Will Smith) joutuu pähkäilemään tunteidensa ja ammatillisen etiikkansa kanssa. Tuntuu siltä kuin hysteeriset vitsit ja parodian ainesvarasto olisi tullut ykkösosassa ammennettua tyhjiin. Vanhoja vitsejä ja jippoja yritetään elvyttää sitkeästi, mutta uutta nokkelaa reviteltävää tuntuu löytyvän kovin vähän. Nasevia kommentteja lateleva koira-agentti ei sekään koettele nauruhermoja. Muutama yksittäinen huuli sentään jaksaa naurattaa.
Erikoistehosteet ovat toki taitavia, mutta niistä ei ole lohtua, kun elokuvan jännitteet ovat jatkuvasti hukassa. Näyttelijätkin vaikuttavat rooleihinsa kyllästyneiltä. Tekijätiimiltä on selvästi huumorin terä tylsistynyt ja into hiipunut. Tuloksena on iloton sekoilu vailla ykkösosan charmikasta, hourupäistä hysteriaa. Komedia, joka ei naurata, on puisevaa ja kiusallista katseltavaa. Ykkösosaa lämmöllä muistelevien kannattaakin jäädä kotiin.
Teksti: Minna Karila