Metson pääluottamusmies: Tämä iskee naamaan meitä kaikkia

– Tämä iskee meitä naamaan kaikkia, kommentoi Metson Jyväskylän pääluottamusmies Pentti Mäkinen Metson hallituksen esitystä jakaa 75 miljoonan euroa osakkeenomistajille.

Mäkisen mukaan myös Metson työntekijöitä palkitaan rahallisesti voittopalkkiosysteemistä, jos yhtiö tekee hyvää tulosta.

– Hyvin kitsasta henkilöstön palkitseminen on, kun taas osakkeen omistajaa palkitaan noin. Tämä on moraalisesti väärä viesti henkilöstölle palkita osakkeenomistajia.

Metson hallitus ehdottaa 12. lokakuuta kokoontuvalle ylimääräiselle yhtiökokoukselle, että ylimääräisenä osinkona jaettaisiin 0,50 senttiä osakkeelta. Elon laskuopin mukaan tämä tekee yhteensä 75 miljoonaa euroa. Varsinainen yhtiökokous on vahvistanut osakekohtaiseksi osingoksi 1,70 euroa. Metson hallituksen mukaan yhtiön taloudellinen tilanne sallii ylimääräisen osingon maksamisen.

– Yhtiön talous on varmaan tuossa kunnossa ja sitä kautta ne perusteet osingon maksamiselle on. Me olemme vain yksi toimija yhtiön sisällä, mutta kysyn silti, onko tämä konsti, jos halutaan tulevaisuudessakin motivoida henkilökuntaa? pääluottamusmies Mäkinen kysyy.

(MTV3)

Katso Jussi Kärjen juttu (Seitsemän uutiset 18.9.2012)

Lue myös:

    Uusimmat