Metsolat-ohjaaja Carl Mesterton on kuollut

Carl Mesterton menehtyi.

Suomalainen televisio-ohjaaja ja -käsikirjoittaja Carl Mesterton on kuollut 91-vuotiaana. Mesterton kuoli torstaina pitkän sairauden jälkeen kotonaan. Asiasta kertoi STT:lle Mestertonin poika.

Helsingissä vuonna 1929 syntynyt Carl Vilhelm Ossian Mesterton kävi 1950-luvun alussa Svenska Teaternin teatterikoulun ja toimi Svenska Teaternin näyttelijänä vuosina 1952–1957. Hän toimi Yleisradion ruotsinkielisen tv-teatterin ohjaajana vuosina 1957–1977 ja FST:n teatteripäällikkönä 1978–1987.

Mesterton on ohjannut satoja tv-näytelmiä ja -elokuvia sekä muita ohjelmia Suomessa ja Ruotsissa.

Mesterton jäi Yleisradiosta eläkkeelle jo vuonna 1990, mutta tunnetuimmat ohjauksensa hän teki vasta tämän jälkeen. Mestertonin ohjaamaa Metsolat-sarjaa esitettiin vuosina 1993–1995 ja Hovimäkeävuosina 1999–2003. Mesterton käsikirjoitti molempia sarjoja vaimonsa Anna-Lisan kanssa.

Mestertonilla on kaksi lasta.

Mesterton on voittanut elokuvataiteen valtionpalkinnon vuosina 1966, 1976 ja 1979.

Lue myös:

    Uusimmat