Joensuulainen Meri-Tuuli Rantonen, 44, aloitti metsästysharrastuksen tänä kesänä. Hän suolistaa saaliinsa itse, mutta keittiössä riistan valmistamisesta syömäkuntoon vastaa mies.
Kello lähenteli aamukymmentä. Meri-Tuuli Rantonen oli ollut jo lähes kuusi tuntia metsästysreissulla ja päässyt hetkeksi koiramiehen mukaan. Kahtena edellisenä päivänä hän oli istunut suunnilleen yhtä kauan passissa metsästystornissa, jossa tarkkaavaisuus ei saanut hiipua, vaikka aika hetkittäin kävikin pitkäksi ja sadekuuron jälkeen saattoi hieman viluttaa.
Mutta nyt alkoi tapahtua. Kauempana koira haukkui karhua, ja koiran tutkapannan kautta kuului karhun murinaa.
Vaan ei saatu karhunpeijaisia tällä kertaa. Metsästäjille ilmoitettiin, että kaatoluvat olivat loppuneet. Heitä jonossa edellä olleen metsästysseuran jäsenet ehtivät kaataa viimeiset kaksi luvanvaraista kontiota.
Näin päättyi Meri-Tuulin ensimmäinen karhujahti toissa viikolla. Sellaista metsästys joskus on. Pitkää odottelua ilman, että mitään varsinaisesti tapahtuu.
– Mutta ei metsästämisen viehätys mielestäni olekaan siinä, että pitäisi saada saalista, vaan siinä jahtitunnelmassa ja luonnossa liikkumisessa. Kaiken kaikkiaan karhujahti oli hieno kokemus, Meri-Tuuli sanoo.
Kahta yritystä pyörittävä kahden teini-ikäisen äiti suoritti metsästyskortin viime toukokuussa.
– Olin kyllä harrastanut jo sitä ennen kalastusta muutaman vuoden, mutta kohta 30 vuotta kaupungissa asuneena miellän itseni enemmän kaupunkilaistytöksi.
