Eläkepäiviä viettävä Esa, 68, on asunut pohjoisessa koko ikänsä. Hän on hyväkuntoinen ja sisukas, kokenut eränkävijä, joka ei ole valmistautunut Alone Suomi -ohjelmaan oikeastaan mitenkään.
68-vuotias eläkeläinen Esa on hyvin ”rutinoitunut” eränkävijä, eikä Alone Suomi -ohjelman puitteissa yksin Inarin erämaahan lähteminen jännitä häntä lainkaan.
– Kilpailuviettiä ei sillä tavalla ole. Jokainen on voiton ansainnut. Siellä tulee omat haasteensa ja pelkonsa, mutta olen sen verran reissannut ja törmännyt niihin ennenkin. Ne ovat osa eräelämää, Esa kertoi MTV Uutisille Inarissa päivää ennen erämaahan lähtemistä.
Alone Suomi -ohjelmassa kahdeksan kilpailijaa antautuu erämaan armoille ilman yhteyttä ulkomaailmaan, läheisiin tai muihin ihmisiin. Pisimpään luonnossa selvinnyt voittaa 20 000 euron rahapalkinnon.
Kilpailijat viettivät ennen erämaahan lähtemistä noin viikon bootcampilla, missä heitä valmisteltiin koitosta varten.
Lue myös: "Aika pahannäköistä" – Alone Suomi -kisaaja satutta itsensä
Sekä Esan erätaidot että yleiskunto ovat hyvät, jotka ovat peruja jo pidemmältä ajalta. Ohjelmaan valmistautuminen on tämän myötä ollut hyvin vähäistä.
Lisäksi Esa on asunut pohjoisessa koko ikänsä, ja eräharrastus on kulkenut mukana lähes aina. Tällä hetkellä hän asuu Utsjoella.
– Tänä vuonna olen käynyt jo yhdeksän kertaa Norjassa erilaisilla reissuilla. Joka vuosi teen useita reissuja. Ehkä reissut ovat nyt ohjelman myötä hieman tihentyneet.
Ei aio vetää itseään loppuun asti
Alone Suomi -ohjelma kiinnosti Esaa, koska hänen mielestään se on aidoin realitysarja. Hän ei sosiaalisista tai ihmissuhdepeleistä niinkään pidä.
– Aito selviäminen aidossa ympäristössä riittää hyvin pohjaksi ohjelmalle.
Esalta on paljon kyselty hänen peloistaan erämaassa, mutta hän ei ole oikein osannut niitä eritellä. Sen hän kuitenkin tiedostaa, että pelkoja on totta kai jokaisella.
– Ehkä jotakin sellaista, ettei sattuisi mitään varusteiden tai oman terveydentilan suhteen. Toivoisin, ettei matka lopu ainakaan minkään onnettoman sattuman kautta, vaikka se loppuisi aikaisinkin.
Lue myös: Tässä ovat Alone Suomi -kilpailijat
Kokenut eränkävijä ei uskalla lähteä ennustamaan, miten kauan hän erämaassa selviytyy. Hän menee taidoillansa niin pitkälle, kun pääsee, eikä vedä itseään aivan loppuun asti. Kuukautta hän ei kuitenkaan pidä vielä pitkänä aikana.
– Voi mennä enemmänkin.
Jos jossakin, niin kalastamisessa Esa luottaa taitoihinsa kuin kiveen.
– Olen aika helvetin hyvä kalastaja. Olen melkoinen tervaskanto, joten sisua riittää, enkä ihan hetkessä väsykään, kun kuntoni on niin kova.
Avovaimon hyvästely ei ollut vaikeaa
Teknisten laitteiden jokapäiväinen hallinta häntä hieman huolettaa, sillä se tulee olemaan iso osa kilpailijoiden arkea erämaassa. He kuvaavat kaiken materiaalin itse.
– Se täytyy tehdä hyvin. En halua tähän huonoa jälkeä, Esa totesi ykskantaan.
Avovaimon väliaikainen hyvästeleminen ohjelman takia ei ollut Esalle vaikeaa, sillä he eivät ole enää mikään ”nuori pari”, joten kaksikko osaa olla erossa toisistaan.
Esa kouluttaa ja treenaa joka päivä koiraansa, joka on hänen eräilykaverinsa. Sen hän olisi halunnut ottaa erämaahan mukaan, muttei ole uskaltanut sitä edes kysyä tietäen, ettei se ole mahdollista. Koira on seuran lisäksi Esalle avuksi eräreissuilla, sillä se voi vetää perässään ahkiossa vaikka moottorikairaa.
– Minulla on 3-vuotias samojedinkoira, joka on paljon viisaampi kuin minä. Otin sen sitä varten, että teen siitä eräopaskoiran. Niitä ei ole missään vielä yhtäkään. Minulla on pientä matkailutoimintaa, niin voisin antaa koiran asiakkaille ja sanoa, että se opastaa heidät perille. Tämä ei ole vielä realisoitunut, mutta kyllä koira sen osaa. Koira toimii kuin ajatus – ei mitään ongelmaa, Esa kertoi.