Vastausten etsiminen, itkukohtaukset ja yksinäisyys ovat asioita, jotka ovat monelle keskenmenon kokeneelle tuttuja.

Syyttely ei muuta mitään

Moni keskenmenon kokenut päätyy miettimään, olisiko tapahtuneen voinut estää. Johtuiko se liiasta kofeiinista? Olisiko pitänyt treenata enemmän? Olisiko pitänyt treenata vähemmän?

Keskenmenon syitä ei useinkaan saada täysin selvitettyä. 10–15 prosenttia raskauksista päättyy keskenmenoon ennen 12. raskausviikon päättymistä, jolloin kyseessä on luultavimmin sikiön kehityksessä tapahtunut häiriö.

Suru on erilaista

Raskauden selvittyä odotetaan usein ensimmäistä ultraäänikuvaa, ennen kuin suuri uutinen kerrotaan lähipiirille. Koska keskenmeno tapahtuu niin aikaisessa vaiheessa raskautta, harva on ehtinyt kertoa raskaudesta kenellekään. Siksi myös yhtäkkiä iskeneen surun syistä puhuminen voi olla vaikeaa.

Tunteet saattavat heitellä surusta vihaan viikkojen ajan ja se on täysin normaalia. Hormonit laukkaavat holtittomasti, eikä edes television pesuainemainoksia voi katsoa itkemättä.

Kun keskenmenosta lopulta kertoo ystäville tai työkavereille, löytyy naisista melko varmasti joku saman läpikäynyt, sillä pelkästään Suomessa keskenmenoja tapahtuu vuosittain jopa kymmenen tuhatta. Apua saa tuttavapiirin lisäksi vertaistukiryhmästä.

Keskenmeno kuormittaa myös parisuhdetta. Kumppanuus tarkoittaa kuitenkin sitä, että osaa tukeutua toiseen pahimman surun keskellä. Vaikka kumppanin suru ei näy samalla tavoin kuin oma, olette kuitenkin yhdessä menettäneet jotain rakasta. 

Toisen onni on lapsensa menettäneelle kova paikka

Keskenmenon jälkeen voi tuntua siltä, että kaikki ympärillä olevat ovat raskaana. Vauvavatsat kävelevät vastaan kaupassa ja kaduilla.

Myös ystäväpiiristä saattaa löytyä pariskuntia, jotka ilmoittavat ilouutisista oman surun ollessa vielä tuore. Sosiaalisen median päivitykset ultrakuvineen pelottavat jo etukäteen.

Keskenmenoa saa surra ja surulle on annettava aikaa. Toisten vauvauutisista ei heti ehkä osaa nauttia, ja silloin on parempi pitää pientä välimatkaa.

Suru ei katoa, mutta se muuttaa muotoaan

Jokainen on erilainen, eikä yhtä ainoaa toipumisaikaa voi määritellä. Toisilta vie viikkoja, toiset tuntevat surun kuukausien kuluessa vain kasvavan. Jos tuntuu siltä, että eteenpäin meneminen ei onnistu, voi aina pyytää ammattiapua. Pitkään jatkuvasta masennuksesta voi puhua äitiysneuvolan lisäksi omalle työterveyslääkärille.

Keskenmenon takia haaveita lapsesta ei tarvitse haudata. Raskaaksi tuloa voi yrittää uudelleen jo seuraavalla kierrolla, jos kohtu on tyhjentynyt ja toipunut. Skotlantilaistutkimus itse asiassa osoittaa, että puolen vuoden sisään keskenmenosta uudelleen raskaaksi tulleilla on suurin mahdollisuus onnistuneeseen raskauteen.

Vuosienkin päästä keskenmeno voi kuitenkin muistua mieleen. Suurten juhlapäivien aikaan keskenmenon saanut voi huomata surevansa kaikkia menetettyjä yhteisiä hetkiä.

Toiset pystyvät käsittelemään surua paremmin aktiivisen muistamisen kautta. Puun istuttaminen takapihalle tai kynttilän sytyttäminen vuosittaisten merkkipäivien aikaan antaa surulle tilaa antamatta sille liikaa valtaa.

Osittainen lähde: Netmums

***