Meksikossa ja Kaliforniassa varaudutaan hirmumyrsky Hilaryn tuloon: "Meitä pelottaa vähän"

Meksikon luoteisosassa varaudutaan hirmumyrsky Hilaryn saapumiseen maahan viikonloppuna. 

Viisiportaisella asteikolla nelosluokkaan itsensä raivonneen Hilaryn pelätään tuovan mukaan myrskytuulien lisäksi tulvia, maanvyöryjä ja hengenvaarallisen myrskyvuoksen.

– Meitä pelottaa vähän, mutta yritämme pysytellä positiivisina. Ehkäpä muutama paukku tequilaa auttaa, pohti Cabo San Lucasiin Meksikoon lomalle tullut amerikkalaisturisti Katrina Morgan.

Hilary puhkui lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa vajaan 400 kilometrin päässä Kalifornian niemimaan eteläkärjessä sijaitsevasta Cabo San Lucasista. 

Myrskyn odotetaan saapuvan niemimaan länsiosaan viikonloppuna ja saavuttavan Kalifornian eteläosan sunnuntain vastaisena yönä.

Viranomaiset antoivat perjantaina ensimmäistä kertaa varoituksen hirmumyrskystä sellaisiin osiin Kaliforniaa, joissa niitä ei normaalisti esiinny. 

Meteorologien mukaan on kuitenkin mahdollista, että Hilary heikkenee trooppiseksi myrskyksi ennen saapumistaan Kaliforniaan.

Hilaryn ennakoidaan tuovan mukanaan rankkasateita Kalifornian lisäksi myös Nevadaan ja Arizonaan.

Lue myös:

    Uusimmat