Punaisen Ristin edustaja varoittaa pahenevista luonnonkatastrofeista: "Ennakoivaa toimintaa on lisättävä"

Ilmastoraportti: Mahdollisuuksien ikkuna sulkeutumassa – vakavaa tilannetta analysoimassa ympäristötoimittaja 6:11
Mahdollisuuksien ikkuna on sulkeutumassa – ympäristötoimittaja analysoi ilmastonmuutoksen vakavaa tilannetta

–  Enemmän katastrofeja, tiheämmin, voimakkaampina ja useampiin ihmisiin vaikuttaen.

Näin kuvailee STT:lle odotuksiaan ilmastonmuutoksen lähitulevaisuuden vaikutuksista Jagan Chapagain, Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton (IFRC) pääsihteeri.

Järjestön on Chapagainin mukaan oltava valmiina vastaamaan ilmastonmuutoksen aiheuttamien katastrofien lisääntymiseen ja niiden merkittäviin vaikutuksiin ihmiselämille.

Ilmastonmuutos on asetettu IFRC:n prioriteettilistalla ensimmäiseksi, sillä se ulottuu jokaiselle ihmiselämän ja planeetan osa-alueelle, pääsihteeri sanoo.

Ilmastonmuutos aiheuttaa muun muassa ruokakriisiä, josta seuraa terveysongelmia sekä muuttoliikettä ruokapulaa pakoon, mistä taas voi seurata poliittinen kriisi esimerkiksi maissa, joihin saapuu paljon pakolaisia, Chapagain kuvailee ilmastonmuutoksen eri ulottuvuuksia.

IFRC on Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansallisten yhdistysten liitto, eli siihen kuuluu myös Suomen Punainen Risti. IFRC ja Punaisen Ristin kansainvälinen komitea (ICRC) muodostavat yhdessä Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liikkeen.

Kaksi organisaatiota noudattavat samoja periaatteita ja tekevät yhteistyötä, mutta niiden rooleissa on eroja.

Kansainvälinen komitea luotiin ensisijaisesti toimimaan aseellisten konfliktien yhteydessä. IFRC:n tontille taas kuuluvat pääasiassa muut kriisit, esimerkiksi terveyskriisit ja luonnonkatastrofit, pääsihteeri kuvailee.

Rahoitusta paikalliselle tasolle

Monia ilmastonmuutokseen liittyviä katastrofeja voidaan ennustaa, minkä vuoksi ennakoivaa toimintaa on Chapagainin mukaan lisättävä.

–  Niin voidaan pelastaa henkiä ja elinkeinoja.

IFRC:n tavoitteena on, että lähivuosina neljäsosa sen rahoituksesta käytetään ennakoivaan toimintaan.

Esimerkiksi hirmumyrskyjen etenemistä voidaan nykyään ennustaa. Chapagain nostaa onnistuneesta ennakoinnista esimerkiksi Bangladeshin. Kun on ollut olemassa valmis varautumisprotokolla, on paikallisille voitu jakaa rahallista avustusta jo syklonin lähestyessä, jolloin he ovat pystyneet itse evakuoimaan itsensä alueelta.

Ilmastonmuutosta torjuviin toimiin tarvitaan rahaa. Sitä ei ole aina riittävästi, tai se ei ohjaudu oikeisiin paikkoihin, Chapagain sanoo.

–  Rahoitus ei tavoita kaikkein haavoittuvaisimpia kaupunkeja tai maita.

Hän ohjaisi rahoitusta erityisesti paikalliselle tasolle, jossa voidaan tehdä ilmastonmuutoksen seurausten kestämiseksi konkreettisia asioita esimerkiksi rakentamisessa ja maanviljelyksessä.

Poliittisilta päättäjiltä Chapagain peräänkuuluttaa poliittista tahtoa ja rohkeutta tehdä myös epäsuosittuja päätöksiä ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Pääsihteeri näkee parannettavaa myös siinä, miten ilmastonmuutoksesta puhutaan.

–  Paljon puhutaan 1,5 asteen tai kahden asteen noususta, merivesien noususta ja muista asioista, jotka ovat tieteellisesti totta. Mutta tavallisilla ihmisillä ei ole yhteyttä tähän keskusteluun, Chapagain sanoo.

Koska keskustelu on liian kaukana tavallisten ihmisten arjesta, ei ihmisten käyttäytyminenkään muutu, Chapagain katsoo.

Kenellä sitten on vastuu keskustelun muuttamisesta? Pääsihteerin mielestä esimerkiksi hänen edustamansa järjestön kaltaisilla toimijoilla sekä medialla.

–  Mielestäni me voimme ottaa roolin usein hyvin monimutkaisen tieteellisen tiedon muokkaamisessa yksinkertaisempaan muotoon.

"Puolueettomuus on välttämätöntä"

IFRC on ollut olemassa yli sata vuotta. Tässä ajassa ovat muuttuneet paitsi ympäröivä maailma ja kriisien luonne, myös avun antamisen tavat, Chapagain kuvailee.

Kenties suurimpana muutoksena hän näkee sen, miten humanitaariseen apuun suhtaudutaan.

–  Sata vuotta sitten humanitaarista työtä pidettiin hyväntekeväisyytenä. Nyt se nähdään oikeutena: Jos katastrofi tai kriisi vaikuttaa sinuun, sinulla on oikeus saada tukea.

Järjestön toimintaa ohjaavat periaatteet, kuten inhimillisyys, riippumattomuus tai yleismaailmallisuus, eivät sen sijaan ole sadassa vuodessa muuttuneet.

Yksi periaatteista on puolueettomuus, joka on herättänyt keskustelua myös Ukrainan sodan yhteydessä.

Miten toimia puolueettomasti konfliktissa, jossa Venäjän hyökkäys on kansainvälisesti laajasti tuomittu?

Se on vaikeaa, mutta välttämätöntä, Chapaguin luonnehtii.

Puolueettomuudesta luopuminen sulkisi järjestöltä ovia mahdollisilta keskusteluilta tulevaisuudessa. Kyse on myös avustustyöntekijöiden turvallisuudesta.

–  Jos luopuisimme puolueettomuudesta Ukrainassa, meidän pitäisi luopua siitä myös muualla, eikä meillä ole varaa siihen, Chapaguin sanoo.

–  On muita organisaatioita, jotka voivat olla puolueellisia, ja se on aivan ok. Mutta meillä on oltava ainakin yksi, joka toimii puolueettomasti.

Lue myös:

    Uusimmat