Meksikossa harvinaislaatuinen arkeologinen löytö: 14 mammutin luurankoa kaivettiin esiin 15 000 vuotta vanhoista ansakuopista

Meksikossa saatiin viimein valmiiksi harvinaiset arkeologiset kaivaukset: kaivauksilta saatiiin kaivettua 14 mammutin luurankoa. Mammutit olivat kuolleet ihmisten rakentamiin ansoihin arviolta 15 000 vuotta sitten.

Viranomaisten mukaan kaksi löydettyä ansakuoppaa sijaitsevat Mexico Citystä pohjoisen suuntaan, Tultepecissa. Ne ovat ensimmäiset mammuttien ansat, jotka on löydetty. Aiheesta uutisoi Bbc.

Katso Meksikon kansallisen arkeologisen instituution INAH:in video aiheesta: 


Löydös kertoo enemmän siitä, millaisessa vuorovaikutuksessa mammutit ja ihmiset aikanaan olivat 

Varhaiset metsästäjät ovat saattaneet metsästää elefanttien kokoisia mammutteja ansoihin käyttäen apunaan tulisoihtuja ja puiden latvuksia. Tuore löydös saattaa muuttaa käsityksen siitä, miten varhaiset ihmiset metsästivät valtavia eläimiä. 

Arkeologit uskovat varhaisten ihmisten tappaneen mammutteja vain silloin, jos ne olivat loukkaantuneita tai satuttaneet itsensä. Ansakuopat valottavat historiallisen, varhaisen metsästyksen suunnitelmallisuutta.

– Löydös on vedenjakaja sen suhteen, millaisessa vuorovaikutuksessa olemme tähän asti vain kuvitelleet metsästäjä-keräilijäihmisen ja valtavien ruohonsyöjien olleen, kertoo Meksikon kansallisen arkeologisen instituution INAH:in johtaja Diego Prieto Hernández.

Mammuttien kaksi ansakuoppaa ovat noin 1,7 metriä syviä ja halkaisijaltaan noin 25 metrisiä. Paikan kaivaukset kestivät yhteensä 10 kuukautta.

Lähde: BBC

Lue myös:

    Uusimmat